Boston Bruinsin aina Stanley Cup -finaaleihin juuri päättyneellä kaudella kantanut suomalaismaalivahti Tuukka Rask on saamassa erittäin hyvän uuden sopimuksen seuralta. 26-vuotias Rask on tällä hetkellä rajoitettu vapaa agentti. Jatkoneuvottelut ovat käynnistyneet ja raporttien mukaan lähtökohtana on Montreal Canadiensin kanukkivahdin Carey Pricen tekemä kuuden vuoden ja 39 miljoonan dollarin sopimus. Siitä rahapotti ja vuodet saattavat vielä kasvaa. Raskille päämäärä on kuitenkin selvä. Bostonissa pitkään jatkaminen on isona tavoitteena. – Se olisi ideaali tilanne. Haluan pelata täällä aina ja toivottavasti niin käy, Rask sanoi csnne.com:n mukaan. – Tulemme saamaan sopimuksen kasaan. En ole hirveän huolissani siitä, että kaikki romuttuisi jotenkin. Totta kai meillä pitää olla tiettyjä keskusteluja, mutta loppujen lopuksi pyrimme tekemään sopimuksen, joka tekee kaikki onnelliseksi, suomalaisvahti jatkoi. Vuoden jatkosopimuksen viime kesänä tehneen Raskin kulunut kausi oli mainio. Runkosarjan 36 ottelussa torjuntaprosentiksi muodostui 92,9%, kun samalla päästettyjen maalien keskiarvo oli tasan kaksi. Pudotuspeleissä tilastot sen kuin parantuivat, kun 22 ottelussa torjuntaprosentti oli 94,0% ja päästettyjen maalien keskiarvo taas 1.88. – Pelasin hyvin ja todistin kaikille sen, että mitä pystyn tekemään. Jos numeroita katsoo, ne olivat hyviä. Jos analysoi sitä, miltä maalilla tuntui eri aikoina vuodesta, sekin tuntui hyvältä. Koko kauden ajan tuntui siltä ja totta kai voit aina parantaa, mutta kaikki meni hyvin, Rask kertasi mennyttä. Pysy mukana NHL:n kulussa! Seuraa Twitterissä käyttäjiä @ilarisavonen ja @ilariisotalo sekä hastagia #änäri.

LUE MYÖS: