USA huippumenestynyt nuorissa, mutta ei aikuisten MM-kisoissa – ”Harjoittelemme Stanley Cupia varten”
USA on menestynyt hyvin jääkiekossa nuorten tasoilla. Joukkue on mm. alle 20-vuotiaiden hallitseva maailmanmestari ja mestaruus oli toinen neljään vuoteen.
Alle 18-vuotiaiden tasolla maa on ollut jopa ylivoimainen. Huhtikuussa Sotshin olympiamaisemissa pidetyissä tämän vuoden kisoissa joukkue jäi hopealla Kanadan taakse, mutta maa oli sitä ennen ikäluokkansa ykkönen peräti neljä kertaa peräjälkeen.
Aikuisten MM-kisoissa USA:n edellinen mitali niinkin kaukaa kuin vuodelta 2004, jolloin jenkit lähtivät kotiin pronssimitalit kaulassa. Toki olympialaisissa, kun kaikki NHL-pelaajat olivat mukana, USA otti hopeaa viime kerralla vuonna 2010.
Nykyisen MM-koukkueen NHL-hyökkääjällä T. J. Oshiella onkin selkeä näkemys siihen, miksi menestys on ollut erilaista MM-tasolla.
– Monet maat harjoittelevat tätä turnausta varten, kun me harjoittelemme NHL:n Stanley Cupia varten. Putoaminen siellä on todellinen pettymys. Nyt kuitenkin olo tämän ryhmän kanssa tuntuu hyvältä, tällä viikolla ryhmään liittynet Oshie kertoi.
USA kohtaa Venäjän MM-kisojen puolivälierien ensimmäisessä pelissä torstaina klo 13.00, kun vastaan asettuu Venäjä. USA hävisi keskinäisen alkusarjan pelin 3-5-lukemin. Oshie ei ollut mukana aiemmassa pelissä, mutta tietää, mitkä ovat heidän aseensa.
– Meidän täytyy pelata omaa peliämme, päästä päähän kiekkoa, ei poikittaista peliä, kuten teimme viime kerralla. Tiedämme, että venäläiset osaavat liikuttaa kiekkoa erittäin hyvin ja meillä oli liikaa miehiä siniviivalla.
– On tärkeää myös saada pari hyvää taklausta ottelun alkuun, saada joukkue hereille penkillä ja pitää siten Venäläiset varpaillaan.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- NHL:ssä syttyi joukkotappelu – Niko Mikkola teki törkytempun megatähdelle
- Mestis-seura vahvisti rivejään – tuttu mestarivahti tekee paluun
- NHL-supertähti sivuun Kanadan olympiajoukkueesta – korvaaja nimetty
- NHL-sopimus puretaan – Juho Lammikko vaihtaa maisemaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- NHL-megalupaus Gavin McKennan tapauksesta uudet tiedot – äiti mukana rajussa välikohtauksessa
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Tero Lehterältä suorat sanat, jos Suomen olisi pitänyt pelata Kanadaa vastaan: ”Turpaanlyöntikisa”
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n