Tshekin NHL-tähti ihmettelee kritiikkiä: ”Se ei ole enää realismia”
Tshekin takkuinen taival jääkiekon MM-kisoissa sai jatkoa, kun joukkue kohtasi lilliputti Slovenian perjantai-illan kamppailussa.
Joukkueen suurin NHL-tähti Jakub Voracek myönsi ottelun jälkeen vaikeudet. Tärkeintä oli kuitenkin vahvan päätöserän turvin tullut 4-2-voitto.
– Tänään oli vaikea ottelu. Mutta kolme pistettä on tärkeintä, tshekkihyökkääjä tiivisti SuomiKiekko-sivustolle.
Tshekki ehti saada varsinkin oman maan medialta paljon kritiikkiä vaikean Tanska-pelin jälkeen. Voracek muistutti kuitenkin turnauksen pienentyneistä tasoeroista.
– En ole yhtään yllättynyt pienten maiden vireestä. Ranska voitti Venäjän ja Kanada Tanskan vain 3-1. Kaikki odottavat, että nämä pelit päättyisivät 7-0, mutta se ei ole enää realismia.
– Jokainen joukkue osaa tällä hetkellä luistella ja myös hyökätä. Slovenia osoitti tänään olevansa hyvä joukkue, joka pelasi laadukasta jääkiekkoa, Voracek lisäsi.
Kaksi syöttöä Sloveniaa vastaan iskenyt ykkössentteri näki joukkueen pelissä kuitenkin myös parannettavaa sunnuntain Kanada-peliin.
– Meillä oli jälleen valtavasti maalipaikkoja, joista pitäisi laittaa paremmalla prosentilla sisään. Mutta teemme kovasti töitä sen kanssa.
Ilari Isotalo, Tukholma
Twitter: @IlariIsotalo
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Yllätysuutinen: HIFK ja Ässät rysäyttivät pelaajakaupan!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Lähde: Niklas Rubin vaihtaa maisemaa – tässä on ensi kauden seura
- Liigan entinen maalipyssy lopettaa uransa!
- Karu päätös: Edmonton-konkarille lähtöpassit NHL:ssä!
- Antti Raanta: uusi päivitys
- AL: Ässät teki kaappauksen Ilveksen leiristä!
- NHL:ssä täysi sirkus päällä: maalivahdit tappelivat 60 000 katsojan edessä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Shokkipaljastus Milanon olympia-areenasta!
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!