Sveitsin sankarivahti hämmentyi finaalipaikasta: ”Vaikea edes käsittää”
Sveitsin maalilla nollapelin huimaan paikkaan torjunut Reto Berra oli voitetun USA-pelin jälkeen silminnähden hämmentynyt.
Nuori torjuja kertoi voiton uran parhaita kokemuksia.
– Uskomatonta. Nollapeli ja vielä tällaiseen paikkaan. Sitä on vaikea edes käsittää, Berra sai tuumittua voitonhuumassa.
Itse välieräottelu oli maalivahdille haastava kokemus. Ajatus meinasi torjujan mukaan karkailla useampaan otteeseen.
– Se oli uskomaton taistelu minun pääni sisällä. Oli vaikea rentoutua, kun päässä liikkui kaikenlaista. Onneksi kaikki meni kuitenkin paremmin kuin hyvin.
– Pitää muistaa myös kiittää puolustusta, joka pelasi upeasti edessäni. Heidän uhrautumisensa ansiosta peli oli minulle kohtuullisen helppo. USA ei saanut paljon todellisia huippupaikkoja.
Sveitsin huima turnaus jatkuu seuraavaksi finaalissa ottelulla Ruotsia vastaan. Berra odotteli turnauksen avauskamppailun tyylistä vääntöä.
– Meidän pitää pelata kuten tänään. Ja kuten turnauksen avausottelussa. He tulevat olemaan parempi kuin ensimmäisessä ottelussa. mutta emmeköhän mekin ole valmiita.
Ilari Isotalo, Tukholma
Twitter: @IlariIsotalo
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Ilves: nuori puolustaja vuokralle toiseen Liiga-seuraan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Huhu Sveitsistä: Ville Peltonen jättiseuran kiikarissa
- Kärppäpelaajilta viesti faneille: ”Pohjalla olo ja tuska ovat vahvasti läsnä”
- Mitkä kädet! Mikko Rantanen vei soolomaalillaan vastustajat täysin kahville
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä