Sveitsin maha ei täyty kesken turnauksen: ”Haluamme voittaa kaikki ottelut”
Neljä ottelua ja neljä voittoa. Sveitsi vire jääkiekon MM-kisoissa ei tunnu hyytyvän millään.
Joukkueen ykkössentteri Martin Pluss oli syystä tyytyväinen joukkueen pelivireeseen.
– Joukkueessa on ollut aina hyvä tunnelma, mutta voittojen myötä joukkue on rennompi. Voittojen myötä myös itseluottamus joukkueessa on kasvanut, hyökkääjä analysoi.
– Pelaamme tällä hetkellä todella hyvin. Puolustamme laadukkaasti ja tiedämme, koska on järkevää lähteä hyökkäykseen.
Sveitsi on myös edellisinä vuosina pystynyt haastamaan suuria maita. Sen sijaan pienemmät maat ovat tuottaneet joukkueelle suuria vaikeuksia. Tämän myös Pluss allekirjoitti.
– Se on aina vaikeaa hallita peliä pienempiä vastaan. Jopa Suomelle tai Ruotsille. On aina helpompi puolustaa ja rikkoa kuin hallita.
Sveitsin kaikkien aikojen pistepörssin ykköseksi samalla noussut konkari ei kuitenkaan halua ajatella liian pitkälle. Seuraava tähtäin on tulevissa peleissä.
– En halua katsoa vielä liikaa tulevaisuuteen. Neljä voittoa on loistava alku turnaukselle. Mutta meillä on vielä kolme peliä jäljellä lohkossa. Ja haluamme voittaa kaikki ottelut.
Ilari Isotalo, Tukholma
Twitter: @IlariIsotalo
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Urheilucast: Lukas Haudum tienaa valtavaa palkkaa TPS:ssä, luvut julki – ”Ennenkuulumatonta”
- Finaalipari selvillä – nämä suomalaispelaajat taistelevat AHL:n mestaruudesta
- NHL:ssä muhii yllätysratkaisu – kohuvalmentaja tyrkyllä Edmontoniin!
- NHL-seura teki valintansa – Stanley Cup -mestari palaa päävalmentajaksi
- Liiga-seura hankki suomalaisjärkäleen Pohjois-Amerikasta – takana viisi vuotta rapakon takana
- MM-kultamitali varastettiin – IS: Jesse Puljujärvellä on nyt yksi toive
- NHL-supertähti vaatii siirtoa – vain nämä kolme seuraa kelpaavat!
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Urheilucast: Jesse Puljujärven MM-kultamitali katosi – etsinnät alkoivat täällä
- Ykköstähti lähti luikkimaan – kiekkopomo raivostui ja haukkui Liiga-seuran: ”Menee noin keskinkertaiseen seuraan”
- Patrik Laineen vaimo jätti tunteikkaat hyvästit – ”Eniten jään kaipaamaan…”
- Nyt se on julki – tässä Leijonien lohko MM-kisoihin 2027!
- Patrik Laineesta tipahti järisyttävä huhu – minimidiilillä supertähden rinnalle!
- Urheilucast: Eemeli Suomi palaa Liigaan? Nyt tipahti melkoinen siirtohuhu
- Motivaatio loppui – Kärpistä tuttu huippupelaaja lopettaa uransa!
- Sopimus julki – KooKoon pikakiituri siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Jarmo Kekäläinen yritti hankkia NHL-supertähden – nyt tapahtui iso käänne!
- Entisen Liiga-vahdin KHL-sopimus purettu – tavoittelee NHL-paluuta
- KalPan mestarijoukkueen sankari: uusi seura selvillä!
- Jokerien mestarihyökkääjä lähtee – yllättävä uusi osoite!