Ruotsia rokottanut sveitsiläislupaus: ”Emme olleet edes parhaimmillamme”
Ruotsia vastaan tärkeällä maalilla osunut Nino Niederreiter kuuluu sveitsiläisen kiekon suurimpiin lupauksiin.
Vaikka läpimurto NHL:ään on jäänyt vielä tekemättä, on suoraviivainen hyökkääjä ottanut viime vuosina isoja askelia kohti huippua.
Perjantaina nuori laituri oli isossa roolissa, kun Sveitsi sai täydellisen alun MM-kisoille kukistettuaan Ruotsin maalein 3-2.
– Valtavat pisteet meille koko turnausta ajatellen. Mutta emme olleet vielä edes parhaimmillamme. Otimme liikaa jäähyjä ja annoimme heille turhaan mahdollisuuden, Niederreiter pohti SuomiKiekko-sivustolle.
Sveitsi oli vielä ottelun alussa pahasti kärsimässä. Toisen erän tehohetki käänsi kuitenkin pelin yllättäen vierasjoukkueelle.
– Me tiesimme, että he hermostuvat. Ruotsilla on hyvä joukkue ja he tulivat ottelun alkuun kovaa. Mutta sitten saimme tärkeät maalit, mitkä antoivat meille valtavasti itseluottamusta, hyökkääjä pohti.
Valtavan tärkeä alku
Nuori hyökkääjä myönsi, kuinka iso asia hyvä alku oli koko sveitsiläisten turnausta ajatellen. – On valtavan tärkeää saada hyvä alku turnaukselle. Mutta tätä ei saa miettiä liikaa, katseet on käännettävä hiljalleen kohti seuraavaa haastetta. Myös pelin pitää parantua koko ajan. Kauan ei Sveitsin leirissäkään juhlita. Pelit jatkuvat sunnuntaina ottelulla Kanadaa vastaan. – Tämä oli vasta ensimmäinen peli. Meidän pitää opiskella, mitä teimme oikein ja missä meidän täytyy vielä parantaa. Ilari Isotalo, Tukholma Twitter: @IlariIsotaloLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Yllätysuutinen: HIFK ja Ässät rysäyttivät pelaajakaupan!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Lähde: Niklas Rubin vaihtaa maisemaa – tässä on ensi kauden seura
- Liigan entinen maalipyssy lopettaa uransa!
- Karu päätös: Edmonton-konkarille lähtöpassit NHL:ssä!
- Antti Raanta: uusi päivitys
- AL: Ässät teki kaappauksen Ilveksen leiristä!
- NHL:ssä täysi sirkus päällä: maalivahdit tappelivat 60 000 katsojan edessä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Shokkipaljastus Milanon olympia-areenasta!
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!