Ruotsi valmiina lyömään Kanadan tähtisikermän: ”Tulee huikea ilta”
Ruotsi valmistautuu torstai-illan herkulliseen iltapeliin, kun kisaisäntä saa vastaansa Kanadan tähtisikermän.
Joukkueen hyökkäyksessä isoja minuutteja ahertava Joel Lundqvist kertasi odottavansa kamppailusta huikeaa vääntöä.
– Siitä tulee kova peli. He haluavat varmasti näyttää meitä vastaan. Se on tärkeä peli myös puolivälieriä silmäillen. Samalla meillä on mahdollisuus todistaa, että olemme hyvä joukkue, ruotsalaishyökkääjä sanaili SuomiKiekko-sivustolle.
– Siitä tulee upea ilta. Halli on loppuunmyyty ja kaikki haluavat varmasti näyttää. Toivottavasti saamme napattua voiton pelistä.
Edellisillan Norja-peli ei paina kuulemma enää jaloissa. Päinvastoin.
– Uskon, että meillä on paljon virtaa siihen peliin. Saimme Norjaa vastaan monta tärkeää onnistumista, joten olemme valmiita ja itsevarmoja.
Itse pelistä Lundqvist odottelee erityylistä kuin aiemmista kohtaamisista. Erityisesti fiksu pelaaminen nousee uuteen rooliin kahden ison kiekkomaan kohdatessa.
– Meidän pitää olla huomattavasti kurinalaisempia kuin aiemmin. Heillä on paljon taitoa, joten Kanadaa ei saa päästää liikaa ylivoimille.
– Uskon, että pelityyli muuttuu muutenkin. He karvaavat paljon ja peli on ehkä hieman avoimempaa kuin aiemmin. Toivottavasti se sopii meille, Lundqvist tiivisti.
Tukholman lohkon herkkupala alkaa Suomen aikaan klo 21.15.
Ilari Isotalo, Tukholma
Twitter: @IlariIsotalo
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- NHL:ssä dopingkäry – jättimäinen pelikielto tärähti!
- Näitä supertähtiä ei valittu olympialaisiin – yksi joukkue teki käsittämättömän ratkaisun
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jättitreidi NHL:ssä! Artemi Panarin kaupattiin
- NHL:ssä jysähti uutispommi – Juuse Saros paljasti IS:lle hämmentävän totuuden
- Liiga-seuralta järkälemäinen hankinta: Haaviin maajoukkuepuolustaja
- Sport kiinnitti ruotsalaispuolustajan – ”Monikäyttöinen pelaaja”
- Näin paljon maksaa olut olympialaisten jääkiekko-otteluissa
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!