Otteluraportti: Nuori jenkkivahti vesitti Leijonien voitonhaaveet
Pelin hallinta ei tuonut Leijonille toivottua tulosta, kun tehokkaasti viimeistellyt USA kaatoi Suomen lukemin 4-1.
Suomi sai peliin lentävän lähdön. Hyvä alku palkittiin maalilla vajaan kuuden minuutin kohdalla, kun Jarno Koskiranta siirsi ilmassa olevan kiekon USA-vahti John Gibsonin ohi. Erä meni vahvasti Suomen komennossa, mutta Craig Smith toi jenkit tasoihin. Lue lisää täältä.
Toisessa erässä Suomi jatkoi vahvasti, vaikka vastustaja pyrki viemään pelihuumoria lisäämällä fyysisyyttä. Peli oli kuitenkin suomalaisten hallussa ja jenkkien parhaimmat tekopaikat tulivat Leijonien isoista erheistä. Maalittoman toisen erän tapahtumista lisää täältä.
Viimeisellä kolmanneksella asetelma muuttui. USA sai mukavan startin, kun Smith iski illan toisen häkin ylivoimalla. Leijonien ote herpaantui ja pelinrakentelu ontui. Jenkkien lisääntynyt fyysisyys oli myrkkyä osalle suomalaispelaajista.
USA käytti omat paikkansa kovalla prosentilla. Stephen Gionta teki USA:lle 3-1-maalin ja Smith täydensi hattutemppunsa tyhjään verkkoon. Lopputulos siis USA:n hyväksi 4-1. Päätöserästä tarkemmin tästä.
Kypärätempun viimeistelleen Smithin lisäksi nuori veskari Gibson oli mainiossa vireessä.
Leijonat saa nuoleskella haavojaan helatorstain ajan. Perjantaina on edessä uusi ja kova haaste, kun vastaan asettuu lohkoykkönen Venäjä.
USA – Suomi 4-1 (1-1,0-0,3-0)
5.53 0-1 Koskiranta (Pesonen,Hietanen)
17.36 1-1 Smith (Moss, C Butler)
43.22 2-1 Smith (Stastny, Faulk) yv
51.29 3-1 Gionta (Thompson)
59.18 4-1 Smith tm
Maalivahdit
USA: Gibson 7+10+14=31
Leijonat: Raanta 5+7+9=21
Jäähyt
USA: 6 x 2 min
FIN: 4 x 2 min
Yleisöä
12 484
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-sopimus puretaan – Juho Lammikko vaihtaa maisemaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- NHL-megalupaus Gavin McKennan tapauksesta uudet tiedot – äiti mukana rajussa välikohtauksessa
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Tero Lehterältä suorat sanat, jos Suomen olisi pitänyt pelata Kanadaa vastaan: ”Turpaanlyöntikisa”
- Naisleijonien ja Kanadan välisen ottelun kohtalo selvillä!
- Naisleijonista vain 10 on pelikunnossa – ja synkempiä uutisia on luvassa
- Lähde: Leevi Teissala jättää TPS:n – uusi seura selvillä!
- Luovutus Kanadaa vastaan uhkaa – Naisleijonien harjoituksissa vain kymmenen pelaajaa!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n