NHL-tähden oppikoulusta MM-kisojen ykköspakiksi: ”Olen kehittynyt paljon”
Sveitsin alakerrassa luutivan NHL-puolustaja Roman Josin kehityskaari on vuodessa ollut huima.
Jos nuori puolustaja oli vielä vuosi sitten statistin roolissa, on hänessä kasvanut jo näiden kisojen aikana sveitsiläisten kiekollinen liideri.
Fiksusti vaihdosta toiseen pelaava nuorukainen kertoi kisojen lähteneen joukkueen lisäksi myös henkilökohtaisesti yllättävän hyvin liikkeelle.
– Oma peli on tuntunut hyvältä. Ei ole koskaan helppoa tulla kauden jälkeen Eurooppaan ja isoon kaukaloon. Mutta oma peli on tuntunut heti alusta alkaen hyvältä, Josi maiskutteli SuomiKiekko-sivustolle.
Mutta pelaajana kisoissa pelaa tänä vuonna aivan eri herra kuin vuosi sitten.
– Kyllä, olen kehittynyt paljon. Olen saanut pelata paljon ja päässyt Shea Webberin kanssa samaan pakkipariin. Se on auttanut minua paljon oman pelini kehittämisessä.
NHL:n supertähdeltä on tarttunut mukaan paljon jokapäiväisestä tekemisestä.
– Paljon asioita. Hän tekee niin monta asiaa jäällä oikein. Hän laukoo kovaa, puolustaa hyvin ja on todella monipuolinen pelaaja. Joka päivä sitä katsoessa sitä oppii helposti tärkeitä asoita, Josi pohti.
Onko nuori puolustaja valmis ottamaan jo sveitsiläispuolustuksen johtajan tehtävät vastaan?
– Kyllä me pelaamme kaikki hyvin alakerrassa. Tämä on joukkuelaji ja se on ollut meidän vahvuutemme. Toivottavasti se on myös jatkossa, Josi vinkkasi vaatimattomaan tyyliin.
Ilari Isotalo, Tukholma
Twitter: @IlariIsotalo
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Patrik Laineen tilanteesta kutkuttava tieto! Montreal valmis kauppaamaan suomalaisen yhdellä ehdolla
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- NHL:ssä syttyi joukkotappelu – Niko Mikkola teki törkytempun megatähdelle
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?