MM-kisojen lilliputti ei isompiaan nöyristele: ”Olemme kuin perhe”
MM-kisojen pienin maa tulee Sloveniasta. Maailmanlistan sijalla 18. oleva maa on paperilla kisojen selkeästi heikoin ryhmä.
Joukkueen kokeneinta osastoa oleva Mitja Robar kertoi ryhmän lähtevän peleihin silti enemmän kuin kovin odotuksin.
– Meillä ei ole hirveästi pelaajamassaa, mistä valita pelaajia. Joten ryhmästämme on muotoutunut kuin iso perhe, puolustaja luonnehtii.
– Se on meidän vahvuutemme. Tunnemme kaikki toisemme tosi hyvin.
Avauspeli kaatui heikkoon alkuun
Slovenia kiusasi avauspelissä Norjaa aivan viime minuuteille asti. Robar harmitteli 1-3-tappion jälkeen erityisesti ryhmän heikkoa alkua kisoissa. – Surkea alku kisoille. Emme olleet avauserässä kaikki edes paikalla. Onneksi paransimme toiseen ja kolmanteen erään, jotka olivat meiltä jo hyvää peliä, pakki ripitti. Joukkue jatkaa tiukan tappion jälkeen matkaansa jo sunnuntaina, kun vastaan asettuu Valko-Venäjä. – Meillä on taas uusi peli. Se on yksi niitä otteluita, jotka ovat voitettavissa. Nyt pitää levätä ja ladata akut uuteen taistoon, Robar päätti. Ilari Isotalo, Tukholma Twitter: @IlariIsotalo Miten Mitja Robar muistelee lyhyttä SM-liigavisiittiään? Lue siitä myöhemmin SuomiKiekko-sivustolta.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Huhu Sveitsistä: Ville Peltonen jättiseuran kiikarissa
- Kärppäpelaajilta viesti faneille: ”Pohjalla olo ja tuska ovat vahvasti läsnä”
- Mitkä kädet! Mikko Rantanen vei soolomaalillaan vastustajat täysin kahville
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- JYP: iso uutinen!
- Lähde: Leijonat-tähden edustaman NHL-seuran GM vaihtoon!
- HIFK hankki hyökkääjäjärkäleen – Olli Jokinen iloitsee: ”Ilkeä – IFK:n näköinen pelaaja”
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa