Minnesota-luotsi puolusti kapteeniaan: ”Mikko Koivu teki paljon oikeita asioita”
Minnesota Wild putosi viime yönä jatkosta NHL:n pudotuspeleissä, kun Chicago Blackhawks kaatoi seuran neljännen kerran ja eteni jatkoon voitoin 4-1. Pohjois-Amerikassa syyttävä sormi on osoittanut Wildin putoamisessa muun muassa kohti suomalaiskapteenia Mikko Koivua, mutta mies saa synninpäästön omalta valmentajaltaan.
Koivu jäi täysin ilman tehopisteitä pudotuspeleissä. Miehellä oli hyviä paikkoja jo heti avauspelissä, mutta Minnesota-luotsi Mike Yeo ei halunnut laittaa syytä suomalaisen niskaan.
– Viimeisin asia, mistä haluan puhua nyt on onnekkaista kiekoista tai pompuista. Olen pahoillani Mikon puolesta. Hän teki paljon oikeita asioita, mutta ei saanut niistä palkintoa, Yeo kertoi Star Tribunelle.
Minnesota oli vahvistunut täksi kaudeksi ja joukkueen odotukset menestyksen suhteen olivat nousseet roimasti. Playoff-peleihin joukkue pääsi ensi kertaa viiteen vuoteen ja päävalmentajalle Yeolle kerta pudotuspeleissä oli ensimmäinen päävalmentajana.
– Tämä oli tärkeä askel meille ja vaikka nyt tuntuu pahalta, niin tämä tulee auttamaan seuraa tulevaisuudessa. Tämä oli tärkeä kokemus myös minulle henkilökohtaisesti valmentajana. Olen itse ensimmäisenä katsonut taakseni ja miettinyt mitä olisin voinut tehdä missäkin tilanteessa eri tavalla.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- NHL-megalupaus Gavin McKennan tapauksesta uudet tiedot – äiti mukana rajussa välikohtauksessa
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Tero Lehterältä suorat sanat, jos Suomen olisi pitänyt pelata Kanadaa vastaan: ”Turpaanlyöntikisa”
- Naisleijonien ja Kanadan välisen ottelun kohtalo selvillä!
- Naisleijonista vain 10 on pelikunnossa – ja synkempiä uutisia on luvassa
- Lähde: Leevi Teissala jättää TPS:n – uusi seura selvillä!
- Luovutus Kanadaa vastaan uhkaa – Naisleijonien harjoituksissa vain kymmenen pelaajaa!
- Jokerien pistelinko lähtee – uusi seura selvillä
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Kärppäpelaajilta viesti faneille: ”Pohjalla olo ja tuska ovat vahvasti läsnä”