Leijona-vahti Antti Raanta: ”Turha siihen tappioon on jäädä makaamaan”
Kuva: Juha Tamminen
Leijonien urakka MM-kisoissa jatkuu perjantaina, kun vastustajaksi asettuu Venäjä.
Alla edellisestä ottelusta USA:ta vastaan on tappio, kun jenkit olivat parempia lukemin 4-1.
Hyviäkin asioita Leijonien kannalta ottelusta löytyi, vaikka tulos oli heikko.
– Kaksi ensimmäistä erää olivat tosi hyviä ja maalipaikkoja oli paljon. Pitää ottaa ne positiiviset asiat mukaan. Perjantaina on sitten taas hieman erilainen peli, kun tulee paljon taitavia pelaajia vastaan, Leijonien maalilla Venäjää vastaan jatkava Antti Raanta kertaili.
– Turha siihen tappioon on jäädä makaamaan, sillä se oli vain yksi peli. Neljä pelattu, kolme voitettu ja yksi hävitty. Ei se kuitenkaan ihan paska saldo ole. Perjantaina pitää vain olla vielä valmiimpi ja ei auta nukahtaa kolmannessa erässä niin kuin USA:ta vastaan.
– Pitää pystyä pelaamaan 60 minuuttia siten, että paketti pysyy kasassa. Siten se hyvä tulee, Raanta kertaili Venäjä-ottelun lähtökohdasta.
Venäjällä vastassa on paljon taitavia ja maaliahneita laitureita. Heitä vastaan on oltava tiukasti valmiina.
– Siellä on varmasti taitoa ja ratkaisupotentiaalia. Pitää vain saada otettua aika ja tila pois, Raanta näki.
Ilari Savonen, Helsinki
Twitter: @ilarisavonen
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-sopimus puretaan – Juho Lammikko vaihtaa maisemaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- NHL-megalupaus Gavin McKennan tapauksesta uudet tiedot – äiti mukana rajussa välikohtauksessa
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Tero Lehterältä suorat sanat, jos Suomen olisi pitänyt pelata Kanadaa vastaan: ”Turpaanlyöntikisa”
- Naisleijonien ja Kanadan välisen ottelun kohtalo selvillä!
- Naisleijonista vain 10 on pelikunnossa – ja synkempiä uutisia on luvassa
- Lähde: Leevi Teissala jättää TPS:n – uusi seura selvillä!
- Luovutus Kanadaa vastaan uhkaa – Naisleijonien harjoituksissa vain kymmenen pelaajaa!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Kärppäpelaajilta viesti faneille: ”Pohjalla olo ja tuska ovat vahvasti läsnä”