Konkarihyökkääjä odottavaisena: ”Voimme tehdä jotain suurta ja ainutlaatuista”
Kuva: Ilari Isotalo
Huikean alkulohkon pelannut Sveitsi lähtee puolivälieriin hieman yllättävästä asemasta.
Vain voittoja turnauksessa ottanutta ryhmää voi pitää jopa ennakkosuosikkina puolivälierissä, kun vastaan asettuu ailahtelevaisesti pelannut Tshekki.
Joukkueiden kokeneinta osastoa oleva Ryan Gardner ei lähtenyt silti paukuttelemaan henkseleitään ennen peliä.
– Jos pääsimme yllättämään heidät aikaisemmin, se tuskin onnistuu enää. Kaikki tietävät meidän kyvyt, joten yllätys ei enää onnistu samalla lailla, sveitsiläishyökkääjä pohti SuomiKiekko-sivustolle.
Itse ottelusta Sveitsin liigan kokenut jyrä ei odota suurta maalijuhlaa.
– Uskon pelistä tulevan tiukkaa puolustuspelaamista. Maalipaikkoja tuskin nähdään hirveitä määriä, joten tehokkuus nousee esille.
Luotto omaan tekemiseen on kuitenkin seitsemän voiton jälkeen enemmän kuin kova.
– Meidän itseluottamuksemme on kasvanut, mitä pidemmälle turnaus on edennyt. Luottamus omaan pelityyliin on kasvanut samalla ja pelin taso on pysynyt tasaisena, mikä on hyvä asia.
Ottelun erityisyys ei näy kuitenkaan valmistautumisessa. Gardner muistutti, että kisojen jälkeen on pari kuukautta pelkää löhöilyä. Sitä ennen jäälle pitää jättää kaikkensa.
– Meillä on mahdollisuus tehdä jotain suurta ja ainutlaatuista. Kukaan ei uskonut, että olisimme päässeet edes tänne asti tällä tavalla. Joten nyt pitää vain jatkaa siitä eteenpäin.
Ilari Isotalo, Tukholma
Twitter: @IlariIsotalo
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Huolestuttava käänne: Mikko Rantasen tauko venymässä – ”Friikki loukkaantuminen”
- Jättimenetys: Dallas Starsin tähden kausi ohi
- 1-10! Tappara teurasti hallitsevan Suomen mestarin – Kristian Tanus hurjasteli monsteritehot
- Leijonat-tähteä huhutaan uuteen seuraan NHL:ssä: ”Pelasi monsterikisat”
- Patrik Laineen tilanteessa uusi käänne – agentti neuvottelee siirrosta
- Ässät kiinnitti huippusentterin – ”Paras paikka Suomessa”
- Lukon pistetykki jatkaa Raumalla – ”Todella arvokas pelaaja”
- Markus Nutivaara: uusi joukkue!
- Jokerit-tähti valittiin Mestiksen parhaaksi – hurja äänivyöry
- Sami Vatasesta ikävä uutinen
- Liiga-provot: Yksi mies on viemässä HIFK:ta ulos pudotuspeleistä
- NHL:ssä iso treidi heti olympiatauon jälkeen: Coloradon Stanley Cup -mestari uusiin maisemiin!
- Lähde: Markus Nutivaara suuntaa yllättävään osoitteeseen!
- Urheilucast: Kärpät ja Ilves valmistelevat järisyttävää siirtoa – pistetykki kaupan!
- Kuhinaa Leijonien NHL-tähden ympärillä – kiinnostus siirtomarkkinoilla räjähti käsiin!
- Näkökulma: Mestiksessä muhii jättifarssi – rehvakas ratkaisu romutti Liiga-unelmat
- IS: Aatos Koivu joutui Tarmo Reunasen tylyn tempun kohteeksi – TPS:ltä radikaali päätös!
- Urheilucastin väite: Aleksi Heponiemi Liigan kärkiseuran tähtäimessä – neuvottelut aloitettu!
- Dallas Stars nosti suomalaishyökkääjän NHL-vahvuuteen!
- IL: Toni Söderholm kertoo nyt, mitä Tarmo Reunasen tapauksessa kävi – ”Se on sairasta”