Kolumni: Millainen USA asettuu Leijonille vastaan tänään?

Helsingissä paikan päällä raportoiva toimittaja ja Kiekkoministeri Ilari Savonen pureutuu Leijonien keskiviikon vastustajaan USA:han kolumnin puolella. **** Viime kevään MM-kisoissa USA:sta meinasi tulla todellinen peikko Leijonille. Alkusarjassa joukkue oli liian vahva ja puolivälierissäkin jenkkipojat meinasivat syöttää myrkkylientä. Isolla kauhalla. Siitä Best Buyn tuotteesta, kauhasta, katkesi vain varsi, kun Jesse Joensuu löi limpun sisään Leijonien tämän kevään ykkössentterin Petri Kontiolan mahtavan tarjoilun jälkeen. 8 sekuntia ennen varsinaisen peliajan loppua, niin kuin moni hyvin muistaa. Tänä keväänä USA:n joukkue on monelta osin erilainen, mutta silti peli-ilmeeltään hyvin samanlainen kuin viime keväänä. Sen ytimessä on samoja palasia, mutta erityisesti ratkaisupelaajien osalta se on paljon ohuempi. Todella paljon ohuempi. Ei ole Bobby Ryania, Kyle Okposoa tai Max Paciorettyä. David Moss ei korvaa millään tavalla näitä setiä, eikä jo viime keväänä mukana ollut Craig Smithkään pysty ihmeisiin. Silti KalPassa syksyllä mutkan käynyt Nashville Predatorsin pelaaja on isoja ratkaisupelaajia jenkkien nykyjoukkueessa, jota johtaa taas kerran hyvin tuttu kaveri kevään Skoda Cupeista, Paul Stastny. Ja tuttu peli-identiteetti joukkueella on myös. Aggressiivinen karvauspeli, nopeat suunnankäännökset ja hyvin vahvasti kiekolliseen osaamiseen rakentuva puolustusosasto. Matt Carle, Justin Faulk, Erik Johnson, Jeff Petry, Jamie McBain, Matt Hunwick, Chris Butler ja Jacob Trouba. Kaikki enemmän tai vähemmän kiekollisia pakkeja. Osalla kokonaispaketissa on peruspuolustajan sävyjä, osa menee taas täysin offensiivisen pakin prototyypin alle. Samanlainen rakenne joukkueen pakistossa oli myös viime vuonna. Ja se toimi, varsin hyvin. Silloin Carlen ja Erik Johsonin tilalla olivat Jack Johnson ja Alex Goligoski. Myös nyt mukana oleva nuori puolustaja Faulk pelasi erittäin hyvät kisat ja jäi monien mieleen. Tutut nuotit siis. Mutta mikä sitten on toisin jopa merkittävällä tavalla? **** Juuri ratkaisupelaajien osalta ihan sellaista terävintä rutiinitasoa ei ole ja ongelmia tulee heti kakkosketjusta lähtien. Ei ole leveyttä tarpeeksi. Ei ole vaarallisuutta tarpeeksi. Ei ole kovuutta tarpeeksi. Jenkkien joukkue on lopulta aika pienikokoinen ja jopa hento. Paljon mikkihiirihyökkääjiä Tim Stapletonin ja Stephen Giontan johdolla. Ja paljon nuoria kavereita. Tuo joukkue on lopulta hyvin haavoittuvainen. Siihen voi iskeä terävästi jo ihan muidenkin kuin Venäjän diivojen Aleksandr Radulovin tai Ilja Kovaltshukin osalta, jotka tiistaina käänsivät joukkueiden kohtaamisen Venäjälle omalla osaamisellaan. USA on Leijonille silti hyvä haaste. Jenkit karvaavat selkeästi kovempaa ja ylempää kuin esimerkiksi Slovakia, joka kuitenkin antoi jopa yllättävän kovaa painetta viime viikonlopun kohtaamisessa. Eli. On hyvin yksiselitteistä, vaikka USA:lla on raskas peli tiistailta Venäjää vastaan alla, sen suhteen, että Leijonien on pystyttävä keskiviikkona pelaamaan selvästi paremmin kuin mitä se näytti maanantaina Ranskaa vastaan. Kotiyleisön edessä ei auta nyt peruutella, vaan pöytään on iskettävä paras korttiyhdistelmä, mitä se tähän mennessä on turnauksessa iskenyt. On oltava oikeasti hyvä, eikä keskinkertainen. Muuten tulee tukkaan, vaikka kuinka olisi viime vuotta heikompi USA vastassa. Kyllä tuokin joukkue osaa rokottaa ja osaa pistää ahtaalle. Onhan Leijonillakin heikompi joukkue jalkeilla kuin viime vuonna. Ei ole Mikko Koivua, Valtteri Filppulaa ja Jussi Jokista. Ja niin edespäin. Vähän heikompi ja pehmeämpi, mutta silti vaarallinen. Siinä tämän turnauksen USA, jota vastaan Leijonat lähtevät kamppailemaan ennakkosuosikkina. Näkyykö se jotenkin? Pystyvätkö jenkit imemään täydestä Hartwall Areenasta energiaa itselleen ja yllättämään? Sen ilta näyttää. Ilari Savonen, Helsinki Twitter: @ilarisavonen