Kanada käyttää alkusarjassa kahta maalivahtia vuoron perään
Kanadalla on kasassa nimivahva nippu ja joukkuetta pidetään ehkä suurimpana ennakkosuosikkina MM-kisoihin. Kanada pelaa Ruotsin alkulohkossa Tukholmassa eli Leijonia vastaan joukkue voi tulla aikaisintaan välierässä.
Kanadan päävalmentaja Lindy Ruff näkee ryhmänsä olevan tasapainoinen, mutta terävimmän kärjen löytyvän joukkueen hyökkäyksestä.
– Olemme nuorempia puolustuksessa. Meillä on vähemmän kokemusta siellä varmaankin kuin aiempina vuosina. Hyökkäyspäässä meillä on sekä todella paljon taitoa että kokemusta, Ruff kertoi TSN:lle.
Kahden maalivahdin rotaatio
Päävalmentajan mukaan vaahterapaidat aikoo peluuttaa kahta maalivahtia vuoron perään alkusarjan alkaessa, mutta mies ei paljasta aloittavaa vahtia lauantaina Tanskaa vastaan. Kanadan maalivahtikolmikon muodostavat Edmontonin Devan Dubnyk, Phoenixin Mike Smith sekä KHL-seura Traktorissa huippukevään pelannut Michael Garnett. Kanada jätti ryhmässään tilaa kolmelle pelaajalle, jotka voi lisätä ryhmään turnauksen kuluessa. – Se on jotain, mitä meidän pitää katsoa. Ei ole mitään varmuutta, että ottaisimme lisää miehiä ryhmään. Luulen, että useimmat maat jättävät pari paikkaa vapaaksi loukkaantumisten vuoksi ja siksi, jos joku tietty pelaaja vapautuu NHL:stä.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-sopimus puretaan – Juho Lammikko vaihtaa maisemaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- NHL-megalupaus Gavin McKennan tapauksesta uudet tiedot – äiti mukana rajussa välikohtauksessa
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Tero Lehterältä suorat sanat, jos Suomen olisi pitänyt pelata Kanadaa vastaan: ”Turpaanlyöntikisa”
- Naisleijonien ja Kanadan välisen ottelun kohtalo selvillä!
- Naisleijonista vain 10 on pelikunnossa – ja synkempiä uutisia on luvassa
- Lähde: Leevi Teissala jättää TPS:n – uusi seura selvillä!
- Luovutus Kanadaa vastaan uhkaa – Naisleijonien harjoituksissa vain kymmenen pelaajaa!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Kärppäpelaajilta viesti faneille: ”Pohjalla olo ja tuska ovat vahvasti läsnä”