Kalliimpien MM-lippujen myynti romahtanut – Venäjältä pelastus?
Jääkiekon MM-kisojen VIP-liput eivät tee kauppaansa viime vuoden tapaan. Tapahtumapakettien myynnistä vastaavan Infront Finlandin toimitusjohtaja kertoo Helsingin Sanomille myynnin pudonneen 15 000:sta 4 000:een.
Isona syynä kerrotaan olevan yrityksien kiinnostuksen putoaminen taloustilanteen vuoksi, jolloin yritykset eivät ole toisena vuotena peräkkäin valmiita panostamaan rahojaan samalla tavalla.
Lisäksi myös mitalipelien siirtyminen Ruotsiin vaikuttaa, koska välierät ja finaalit toivat viime vuonna 40 % kaikesta vip-myynnistä Infrontin mukaan.
Minimitavoite nollatulos
Jääkiekkoliitosta kerrotaan kuitenkin, että tavallisten lippujen myynti on käynyt vilkkaammin kuin viime vuonna. Lippujen hintoja on pudotettu ja porrastettu selkeämmin viime vuodesta ja myyntimäärätavoitetta laskettu 300 000 kappaleesta kolmanneksella. Viime vuoden kisat toivat voittoa yli kahdeksan miljoonaa euroa, nyt minimitavoite on päästä nollatulokseen. Tyytyväinen liitto on mikäli voittoa saadaan parisen miljoonaa euroa. Helsingissä pelataan 30 ottelua, kun viime vuonna pelejä oli 34 kappaletta.Venäläiset kääntävät kurssin voitolliseksi?
Suomalaisten lisäksi Helsinkiin odotetaan varsinkin venäläisturisteja. Viime vuonna Venäjä, maailmanmestariksi lopulta kruunattu joukkue, pelasi alkulohkonsa Ruotsissa. – Varmasti tuhansia tulee jokaiseen Venäjän peliin. Ensimmäisissä peleissä voi olla hiljaisempaa, mutta voitonpäivänä alkaa ryntäys, koska se on vapaapäivä, kertoi MM-kisojen pääsihteeri Matti Nurminen Helsingin Sanomille. MM-kisat alkavat tänään perjantaina. Suomi kohtaa avauspelissä illalla Saksan klo 20.15 alkaen. Ruotsi isännöi Tukholmassa toista kahdeksan joukkueen alkulohkoa. Alkulohkopelit sekä ensimmäinen pudotuspelikierros pelataan lähtömaassa. Semifinaalit sekä mitalipelit ovat tänä vuonna Tukholmassa.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- NHL:ssä syttyi joukkotappelu – Niko Mikkola teki törkytempun megatähdelle
- Mestis-seura vahvisti rivejään – tuttu mestarivahti tekee paluun
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?