JYPin maajoukkuemies paljasti erikoisen rituaalinsa: ”Ainoa taikauskoinen asiani”
Kuva: Juha Tamminen
Jääkiekon MM-kisoissa kansallislaulujen aikana joukkueilla on tapana ryhmittyä siniviivoille kuuntelemaan molempien maiden hymnit.
Yksi pelaaja on kuitenkin poikkeus. Tshekin hyökkääjä Petr Hubacek kuuntelee kansallislaulut oman maalin takana. Miksi moinen?
– Se on minun ainoa taikauskoinen asiani, mitä teen. Tarkoitukseni on rentoutua ja saada keskittyminen avausvaihtoon. Siten pystyn valmistautumaan peliin parhaiten, hyökkääjä naureskeli SuomiKiekko-sivustolle.
Hyökkääjä joutui omien sanojensa mukaan ensimmäisen kerran hieman vahingossakin maalin taakse.
– Se oli kerran täällä Ruotsissa 6-7 vuotta sitten, kun käännyin kansallislaulujen ajaksi lippua kohden. Olin kulmassa ja se tuntui oudolta. Mutta sen jälkeen olen aina tehnyt niin.
”Aina voi mennä paremminkin”
JYP-hyökkääjän rooli Tshekin maajoukkueessa on hieman erilainen kuin Suomessa. Omaa arviointia turnauksen kulusta kokenut tshekki tekee silti hieman varoen. – En ole ylivoimaa pelaava kaveri tai pelintekijä tässä joukkueessa. Olen enemmänkin työmiehen roolissa. Tähän mennessä on mennyt ihan kohtuullisesti. Mutta aina voi mennä paremminkin. Hyökkääjän tavoitteet ovat joukkueen mukana. Ensimmäinen maali on saada hinattua ryhmä puolivälieriin. – Tarvitsemme 6-7 pistettä omien laskujeni mukaan päästäksemme jatkoon. Toivottavasti saamme ne, sillä haluamme kovasti puolivälieriin ja sinne meidän pitää päästä, Hubacek tiivisti. Ilari Isotalo, Tukholma Twitter: @IlariIsotaloLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- NHL:ssä syttyi joukkotappelu – Niko Mikkola teki törkytempun megatähdelle
- Mestis-seura vahvisti rivejään – tuttu mestarivahti tekee paluun
- NHL-supertähti sivuun Kanadan olympiajoukkueesta – korvaaja nimetty
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?