”Jos Suomen pelirohkeus ei riitä, niin ongelmia on luvassa”
Hartwall-areenalla on tänä iltana tosi kyseessä.
Suomi aloittaa oman MM-kisaurakkansa Saksaa vastaan ottelussa, jossa on käytännössä vain yksi ennakkosuosikki. Suomen täytyy kuitenkin pelata ottelussa oikealla tavalla, jotta Saksa kaatuu.
Meidän pelin nimeen vannova Tapparan B-junioreiden päävalmentaja Juuso Hahl avaa Unibetille, mistä Leijonien pelikirjassa on illalla kysymys.
Lähtökohtaisesti Suomella ei pitäisi olla hätää Saksaa vastaan. Leijonat polkevat kotiyleisön eteen ennakkosuosikin asemassa. Sen täytyy näkyä myös pelaajien otteissa.
Juuso Hahl, miten Suomen pitää pelata, jotta Saksa kaatuu?
”Olennaista on se, että Suomi ottaa oikealla tavalla kiekkokontrollin itselleen”
– Olennaista on se, että Suomi ottaa oikealla tavalla kiekkokontrollin itselleen ottelun alusta alkaen. Saksaa vastaan peruuttelu tai passiivinen kiekonliikuttelu ei voi kuulua Leijonien työkalupakkiin, painottaa Hahl. MM-kisahistoriasta löytyy valitettavia esimerkkejä siitä, miten avauspelin ennalta heikommasta vastustajasta on lopulta tullut Suomelle turhankin vaikea vastustaja. – Saksan pelaamisesta tihkuu nyt kahdenlaista tietoa. On puhuttu, että Saksa pelaa poikkeuksellisen rohkeasti ja prässää ylhäältä. Vastaavasti on nostettu esiin Saksan trap-puolustus, jolla se pyrkisi tukkimaan keskialueen ja ottamaan Suomelta kaiken mahdollisen vauhdin pois. Mitkä ovat Suomen uhkakuvat Saksan pelaamiseen liittyen? – Jos Saksa prässää ja Suomen pelirohkeus ei riitä, niin ongelmia on luvassa. Kiekon kanssa on oltava rohkeita ja nimenomaan kollektiivisesti. – Mikäli taas Saksa tukkii trapilla keskialueen, Suomen pelaamisesta ei saa missään nimessä tulla liian staattista ja passiivista. Tässäkin vaihtoehdossa korostuu laadukas kiekollinen pelaaminen ja ennen kaikkea pelin oikeanlainen rytmittäminen. Trapin taakse ja hyökkäysalueelle on päästävä yhteistyöllä ja hyvällä vauhdilla , Hahl painottaa.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Yksi putosi pois olympiajoukkueesta – Leijonille uusi NHL-vahvistus!
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Ilves: nuori puolustaja vuokralle toiseen Liiga-seuraan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Huhu Sveitsistä: Ville Peltonen jättiseuran kiikarissa
- Kärppäpelaajilta viesti faneille: ”Pohjalla olo ja tuska ovat vahvasti läsnä”
- Mitkä kädet! Mikko Rantanen vei soolomaalillaan vastustajat täysin kahville
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!