NHL:n veteraaneihin kuuluva Teemu Selänne herättää jatkuvasti ihastusta Pohjois-Amerikassa.

Samalla suomalainen on pohtinut jälleen oman uransa mahdollista jatkoa. Suomalaisen mukaan kaikki on kuitenkin vielä avoinna.

– Pitää olla ylpeä, että on pystynyt pelaamaan näin pitkään, Selänne pohti New York Timesin haastattelussa.

– Osa muista pelaajista voisivat olla ikänsä puolesta poikiani, se on hauskaa. Mutta minulla on nuori mieli ja he auttavat minua siinä.

Suomalainen kertoo jatkonsa olevan vielä enemmän kuin auki.

– En olisi koskaan uskonut, että pystyisin nauttimaan kiekosta näin paljon. Nautin sata prosenttia siitä enemmän kuin ollessani 25-vuotias.

– Vaikein juttu on se, että olen niin paljon pois kotoa. Mutta minkäs teet, tämä on työni, mistä nautin paljon, Selänne pyöritteli.