Tappara-HIFK: ”Kaikki kulminoituu Ortioon”
Kuva: Juha Tamminen
Toimittajat ja Kiekkoministerit Ilari Isotalo sekä Ilari Savonen käyvät läpi SM-liigan pudotuspeliparien lähtökohdat dialogeissaan.
Runkosarjassa toiseksi sijoittunut Tappara saa puolivälieriin vastustajakseen HIFK:n, joka onnistui kuin onnistui päihittämään SaiPan Villi kortti -kierroksella voitoin 2-1.
Keskinäiset kohtaamiset runkosarjassa menivät näiden joukkueiden välillä Tapparalle. Kirvesrinnat olivat kolmeen kertaan parempia, kun taas HIFK onnistui nappaamaan kerran voiton itselleen.
Mitä ajatuksia tämä puolivälieräsarja herättää?
Ilari Isotalo: Tämä on jo hieman kinkkisempi sarja. Tappara on ennakkosuosikki, mutta uskon HIFK:n tuovan yllättävän kovan haasteen Jukka Rautakorven suojateille.
Tässä sarjassa kohtaavat myös kaksi kokenutta valmentajaa. Tappara on hurmannut tasaisuudellaan, mutta HIFK on osannut yllättää ajoittain hyvälläkin pelillä. Tasainen vääntö siis luvassa.
Ilari Savonen: Ensimmäinen ajatus on aika pohtiva tämän sarjan suhteen. Tappara on erittäin laadukas joukkue, mutta HIFK:lla on niin monta tekijää, mitkä sekoittavat pakkaa todella kiitettävästi. Uusi päävalmentaja Raimo Summanen saa tuosta nipusta varmasti paljon irti. Joukkueessa on kokemusta ja vielä viimeisenä lukkona maalilla seisoo lähemmäs päällään Joni Ortio.
Tapparalla on erittäin laaja materiaali, jossa on hyvää kärkiosaamista. Sitä on myös HIFK:llakin, joka toki rutiinitasoltaan ei ole läheskään samalla pykälällä kuin missä kirvesrinnat ovat. Mutta. Ei olisi mikään yllätys, jos tässä sarjassa pelattaisiin vähän enemmän kuin neljä peliä.
Mitkä ovat sarjan voiton avaimet?
Isotalo: Tästä ottelusarjasta löytyy monta mielenkiintoista taisteluparia. Miten Tapparan kokematon Juha Metsola pärjää maalinsuulla? Onko nuori Aleksander Barkov valmis nousemaan myös pudotuspeleissä ratkaisijaksi?
Mitä HIFK tarjoaa? Pystyykö Summanen vielä raivoamaan joukkueen energiat täyteen. Maalivahti Ortion vireestä homma tuskin jää kiinni, nyt joukkueen kokeneen kaartin pitää ottaa jälleen isoja askelia eteenpäin, jotta ryhmä haastaa Tapparan tosissaan.
Savonen: HIFK:n kannalta kaikki lähtee maalivahti Ortiosta. Mikäli hän on yhtä maaginen kuin esimerkiksi SaiPaa vastaan, on joukkueella kaikki mahdollisuudet taistella jokaisena iltana voitoista. Samalla kärkihyökkääjien on onnistuttava tasaisesti maalinteossa. Tapparalla maalivahti Metsola on vielä suhteellisen katsomaton kortti pudotuspeleissä. Pystyykö HIFK horjuttamaan häntä tarpeeksi?
Samalla avainkysymyksenä on se, löytääkö kirvesrintojen ryhmä maalintekovoimaa yhden kärkiketjun takaa? Pystyykö HIFK pimentämään Barkovin ketjun ja niin edelleen? Maalivahtipeli + viimeistely, nehän ne yleensäkin ratkaisevat.
Kuka nousee sarjan ykköshahmoksi?
Isotalo: Nostan Metsolan tamperelaisittain esille. Nuoren vahdin harteille on paljon painetta. Se, kuinka huikean kauden pelannut torjuja sen kestää, nousee tässä sarjassa isoon rooliin.
Savonen: Menee jo hieman toistoksi, mutta onhan se päivän selvää, että kaikki kulminoituu Ortioon. Mikäli hän loistaa, on hän selkeä sarjan ykkösnimi. Tapparalta ykköshahmoksi nousee Ville Nieminen, jos joukkue saa homman rullaamaan ja HIFK kaatuu.
Miten sarja päättyy?
Isotalo: Tappara marssii jatkoon lopulta lukemin 4-3.
Savonen: Tapparalle sarja lukemin 4-2.
Ilari Isotalo
Twitter: @ilariIsotalo
Ilari Savonen
Twitter: @ilarisavonen
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- NHL-megalupaus Gavin McKennan tapauksesta uudet tiedot – äiti mukana rajussa välikohtauksessa
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Tero Lehterältä suorat sanat, jos Suomen olisi pitänyt pelata Kanadaa vastaan: ”Turpaanlyöntikisa”
- Naisleijonien ja Kanadan välisen ottelun kohtalo selvillä!
- Naisleijonista vain 10 on pelikunnossa – ja synkempiä uutisia on luvassa
- Lähde: Leevi Teissala jättää TPS:n – uusi seura selvillä!
- Luovutus Kanadaa vastaan uhkaa – Naisleijonien harjoituksissa vain kymmenen pelaajaa!
- Jokerien pistelinko lähtee – uusi seura selvillä
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä