Pelicansin peli parantunut – ”Emme ole tällä hetkellä niin hirveän puhki”
Kuva: Juha Tamminen
Lahden Pelicans on noussut tiukasti mukaan kamppailuun viimeisistä pudotuspelipaikoista. Vaihtelevasti sujunut kausi on mennyt keväällä paljon paremmin askelin eteenpäin.
Mutta miksi? Miksi joukkue on tällä hetkellä paljon kovemmassa vireessä kuin syksyllä?
– Suurin asia on varmasti se, että emme ole tällä hetkellä niin hirveän puhki. Joulun jälkeen tämä on ollut ihan kivaakin välillä, lahtelaisjoukkueen puolustaja Markus Seikola pohti voittoisan KalPa-ottelun jälkeen SuomiKiekko-sivustolle.
Välillä Pelicansin mahdollisuudet pudotuspelejä ajatellet ovat olleet heikot. Luovuttaminen ei ole tullut mitenkään kyseeseen.
– Niin kauan kuin on mahdollisuus, niin kauan kannattaa yrittää. Toki ne mahdollisuudet eivät ole aina ihan omissa käsissä, mutta me teemme parhaamme ja katsotaan, että mihin se sitten riittää.
Torstain KalPa-ottelussa Pelicans nousi kahden maalin takaa-ajoasemasta voittoon. Kyseiset suoritukset ovatkin iso asia kokonaispaketissa juuri henkistä puolta ajatellen.
– Päällähän tätä loppujen lopuksi pelataan. 90% päätä ja 10% fysiikkaa, Seikola linjasi.
Ilari Savonen (@ilarisavonen), Lahti
LUE MYÖS:
- Niko Huuhtanen palaa Eurooppaan – IS: Tässä uusi seura
- NHL-seura sai karuja uutisia – suomalaisvahdille avautui nyt iso mahdollisuus
- Stanley Cup -mestari: Pitkä jatkosopimus 36-vuotiaana
- Jokereilta yllätysveto – potkut saanut Liiga-päävalmentaja penkin taakse!
- KalPa kertoi loukkaantumistilanteestaan – tämä on tähtihyökkääjän tilanne
- Huippuvahvistus – HIFK:n hyökkääjä suuntaa Mestikseen!
- Entinen Jokerit-hyökkääjä: uusi joukkue!
- Oliver Kapanen: NHL-pörssin kärkeen!
- MTV: Olli Jokiselta karu paljastus – tärkeän hyökkääjän kausi ohi!
- Olympialaisia uhkaa järisyttävä farssi – NHL-pelaajat jäämässä viime hetkellä pois?
- MTV: Jokerit kasaa hurjaa jengiä Liigaan!
- IL: Jokerit jysäytti huippuhankinnan – haaviin Leijonista tuttu ex-NHL-hyökkääjä
- Urheilucast: Kärpät nappaamassa toisen Liiga-seuran tähtipuolustajan
- Liiga-seura valmistelee jättikaappausta! Urheilucast: Ryan Lasch kiikarissa
- Ismo Lehkoselta raju arvio Liigan yllättäjäjoukkueesta: ”Rupeaa tankit tyhjenemään”
- Ruotsalaislähde: SHL-mestari kaupittelee suomalaiskaksikkoaan
- Leijonien EHT-joukkue julki – Antti Pennaselta raju ratkaisu
- Tappara-hyökkääjä: uusi osoite Liigassa
- Liigaan tähyävä Mestis-seura julkaisi yllätyshankinnan!
- Raimo Helminen sai vastustajan valmentajan naurun valtaan: ”Se on Vertti”