Matt Nickerson kotiedun ryöstöstä: ”Aloite on nyt meillä”

KooKoon sunnuntainen 3-1-vierasvoitto TUTOsta Mestiksen välierissä tarkoitti samalla sitä, että kouvolalaisilla on mahdollisuus katkaista sarja jo tiistaina.

Joukkueen sankareita Turun Kupittaalla ollut Matt Nickerson kertoi voiton olleen makea.

– Kova kamppailu taas. Löysimme toisessa pelissä vireemme, mikä kantoi myös nyt. Hyvä peli meiltä, tehot 1+1 nakuttanut puolustaja fiilisteli SuomiKiekko-sivustolle.

– Pelasimme hyvin ja puolustimme mielestäni erinomaisesti. Ne olivat hyvän vieraspelin avaimia meille.

Jenkki oli jälleen monessa mukana. Suurimpana meriittinä voidaan pitää illan avausosumaa, mikä tuli puolustajan mukaan hyvään saumaan.

– Se oli tärkeä maali. Olin oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja sain ohjattua kiekon sisään.

– Valehtelisin, jos kertoisin, ettei avausmaalin tärkeys ollut ennen peliä mielessäni. Se oli iso juttu meille, Nickerson lisäsi.

Komea nousu kasvatti

Jos avausottelu mentiin vielä turkulaisten käsikirjoituksen mukaan, on KooKoo ollut viime peleissä niskan päällä.

Nickerson nosti vahvojen otteiden yhdeksi syyksi toisen osaottelun nousun, jossa kouvolalaiset käänsivät peräti neljän maalin takaa-ajoaseman voitoksi.

– Se oli valtava asia. Koko ryhmä kasvoi hieman pituutta sen ansioista. Ja uskon sen olleen myös vastustajalle kova paikka menettää neljän maalin johto.

– Olemme pystyneet nyt eliminoimaan omat virheemme alakerrassa. Kun saimme pelin kulkemaan, on koko joukkue löytänyt tasaisuuden ja yhteisen vireen paremmin.

Ryhmällä on mahdollisuus katkaista välieräsarja jo tiistaina. KooKoo-pakki käänsi katseet jo tulevaan.

– Aloite on nyt meillä. Kaikki tajusivat, että meidän pitää ottaa homma omiin käsiin. Ja sen olemme nyt tehneet.

– Tähän on hyvä rakentaa päälle. Kun jatkamme samaan malliin ja parannamme vielä hieman, uskon myös tuloksen olevan hyvä.

 Ilari Isotalo(@IlariIsotalo), Turku

Katso lisää Nickersonin iltapuhteesta ylhäältä löytyvästä galleriasta.

» Suomen viihdyttävintä lätkää! Näe Mestiksen kaikki ottelut suorina Ruudussa!