Lukko-sankari löysi kadonneen jyvän oikeaan aikaan: ”Todella hienoa”
Kuva: Ilari Isotalo
20 ottelua ilman yhtään tehtyä maalia. Se on pitkä aika hyökkääjälle, joka elää niiden teosta.
Lukko-laituri Jerry Ahtola nousi raumalaisten yhdeksi sankariksi, kun hyökkääjä iski kaksi isoa maalia Lukon hakiessa arvokkaan vierasvoiton Helsingistä.
– Tuntuihan se todella hienolta saada onnistumisia näin tärkeään paikkaan, Ahtola myhäili SuomiKiekko-sivulle.
Ykkösketjussa kaksi peliä nyt pelaamaan päässyt hyökkääjä myönsi maalien tulleen henkilökohtaisesti enemmän kuin tarpeeseen.
– Kyllähän se on totta, että sitä alkaa helposti miettiä kaikkea, kun onnistumisia ei tule.
– Tämä kausi on ollut vaikea ja rikkonainen itseluottamuksen kannalta.
– Tärkeintä on tietenkin joukkueen voitto, mutta kyllä tämä helpottaa myös henkilökohtaisesti, Ahtola pohdiskeli.
Ihmemies Azevedo
Kun vierellä pelaa Justin Azevedon kaltainen pelaaja, nousee myös oma suorittaminen kuin itsestään. Näin ainakin, mikäli Ahtolaa on uskominen. – Onhan siinä hienoa pelata. Välillä sitä vain ihmettelee, että mistä se taas löysi syötöillään, Ahtola naureskeli. Turkulaisella korostuksella tarinoiva hyökkääjä kertoi paikan ykkösketjussa maistuneen. – Onhan tämä loistava paikka pelata laiturina. Hienoa, että vastuuta riittää. Sitä kautta ne onnistumisetkin kuitenkin tulevat, Ahtola tiivisti. Ilari Isotalo(@IlariIsotalo), HelsinkiLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL:ssä dopingkäry – jättimäinen pelikielto tärähti!
- Näitä supertähtiä ei valittu olympialaisiin – yksi joukkue teki käsittämättömän ratkaisun
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jättitreidi NHL:ssä! Artemi Panarin kaupattiin
- NHL:ssä jysähti uutispommi – Juuse Saros paljasti IS:lle hämmentävän totuuden
- Liiga-seuralta järkälemäinen hankinta: Haaviin maajoukkuepuolustaja
- Sport kiinnitti ruotsalaispuolustajan – ”Monikäyttöinen pelaaja”
- Näin paljon maksaa olut olympialaisten jääkiekko-otteluissa
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Patrik Kerkola: uusi Liiga-seura!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!