Lukko-luotsi ison vierasvoiton jälkeen: ”Kaikennäköistä”
Villi kortti -kierroksen otteluparissa Kärppien ja Lukon välillä jälkimmäisenä mainittu raumalaisryhmä kävi nappaamassa ensimmäisen kiinnityksen Oulusta torstain kamppailusta.
5-4 Lukolle päättyneessä ottelussa raumalaiset johtivat parhaimmillaan jo 4-1, mutta Kärpät tuli vielä tasoihin. Kaikkien mutkien ja tapahtumien jälkeen peli kääntyi kuitenkin Lukolle, kun puolustaja Otto Honkaheimon viivalämäri upposi kovan maskin takaa Kärppien maaliin.
– Erikoinen ottelu oli. Kaikenlaista tapahtui, mutta ei siinä mitään. Meidän kannalta oli mukavaa kun voitettiin, mutta kaikennäköistä oli kyllä, raumalaisjoukkueen päävalmentaja Risto Dufva kommentoi pelin jälkeen.
Kolmannessa erässä Lukon peli hyytyi pahasti ja kaikki voimasuhteet näyttivät kääntyvän jo Kärppien hyväksi.
Pitkän etumatkan menettäminen antoikin paljon oppia jatkoa ajatellen.
– Meillä oli alussa hyvä lataus ja hyvällä meiningillä tulimme mukaan, mutta sitten kun ruvettiin ajattelemaan, niin sitten siinä kävi niin, että Kärpät pääsi peliin mukaan, Dufva kertasi.
– Pitää tehdä eikä ajatella, kuului raumalaisluotsin oppi.
Ilari Savonen (@ilarisavonen), Oulu
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Urheilucast: Tässä on Juho Lammikon uusi seura
- USA:n valmentaja uhkaa Naisleijonia rajulla fyysisellä pelillä – näin Tero Lehterä vastasi
- Naisleijonien harjoituksissa 14 pelaajaa – GM kertoi mitä huomisen USA-ottelun kanssa tehdään
- Lehti: Liiga-seura kävi pelaajakaupoilla SHL:ssä!
- Olympialaisissa tehtiin jo jääkiekkohistoriaa- Yhdysvaltain valmentaja hermostui
- Se oli siinä: Liigan pistetykille tyly kohtalo NHL:ssä
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- NHL:ssä syttyi joukkotappelu – Niko Mikkola teki törkytempun megatähdelle
- Mestis-seura vahvisti rivejään – tuttu mestarivahti tekee paluun
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?