Kun tälläät 198 miljoonaa dollaria kahteen tähtipelaajaan (Zach Parise, Ryan Suter), saat kasaan monipuolisen puolustuksen ja hyökkäyksen, sekä sinulla on hyviä maalivahteja. Mitä odotat?

Tulosta. Parempaa kuin mitä nyt saldoksi on muodostunut.

Kolumnini koskee, totta kai, suomalaisten Mikko Koivun, Mikael Granlundin ja Niklas Bäckströmin edustamaa Minnesota Wildia. Joukkuetta, joka pelaa selkeästi alle kapasiteettinsa. Jokaisessa pelissään.

Aina voi kyseenalaistaa onko joukkueessa oikeasti ratkaisuvoimaa Koivun ja Parisen jälkeen? Nimenomaan hyökkäyspäässä. Ovatko Dany Heatley ja Devin Setoguchi enää minkäänlaisia maalintekijöitä? Onko Matt Cullen pelkkä rullatullilla kaukalossa rullaava vanhus?

Ei sinne suuntaan kannata keskittyä. Vaan sinne pelin ytimeen.

****

Tällä kaudella Wildin riveissä on pelannut hieman yli viiden ketjun verran porukkaa. Kokoonpano on vaihdellut pelistä toiseen ja pitkäjänteisyys on ollut hukassa oleva termi. Päävalmentaja Mike Yeo on kunnostautunut kovana bingorivin tekijänä. Tai kenorivin. Mutta samaa lappuahan ei kahteen peliin tule. Vaikka toisella kerralla saattaisi tulla jackpot.

Peluutusta ja ratkaisuja ei voi mitenkään perustella rotaatiolla = kierrätyksellä. Yritykset ja teot ovat olleet heikkoja herätyksiä joukkueelle, joka on tehnyt NHL:ssä todella vähän maaleja tällä kaudella. Wild on maalintekomäärissä aivan pohjakasassa, vaikka näin suinkaan ei pitäisi olla. Erityisesti tarjolla olevan materiaalin osalta.

Syitä heikkoihin maalimääriin on monia. Suurin on se, että joukkue pelaa pelillisesti heikosti. Kiekollinen peli on loppujen lopuksi hidasta ja joukkue ei anna tarpeeksi painetta hyökkäyspäässä nimenomaan kiekkoa pitäen.

Pyörityksiä näkee harvoin, hyökkäysten kestot ovat lyhyitä ja paine kääntyy nopeasti omaa päätä kohtaan. Ja kun siihen päälle viimeistely niistä paikoista, mitä joukkue luo, on ollut surkeaa, eivät heikot lukemat ole mitään yllätyksiä.

Joukkueen pelissä on rakenteellisia ongelmia. Heti kun vastustajan hyökkäykset venyvät yli 15 sekunnin mittaisiksi, merkkauspelissä alkaa tulla ongelmia. Ukkoja hukkuu, paikkoja avautuu ykkössektorista ja sitä kautta ne farssin ainekset rakentuvat napakasti.

Wild on pystynyt kääntämään onnekseen tiukkoja pelejä suhteellisen hyvällä prosentilla edukseen. Sen takia pudotuspelihaaveet ovat vielä vahvat. Mutta uhkakuvia on paljon.

****

Suomen aikaan perjantain ja lauantain välisen yön ottelu Wildin ja Anaheim Ducksin välillä oli hyvä kuvastus siitä, miten suuria eroja kahdella lähes samantasoisilla materiaaleilla liikenteessä olevilla joukkueilla voikaan olla. Ducksin kolmannen erän passivoitumisesta huolimatta.

Suomalaisten Teemu Selänteen, Saku Koivun ja Toni Lydmanin edustama ankkalauma pelaa lennokasta hyökkäyspainotteista peliä, jossa taitavat yksilöt saavat sopivasti vapauksia. Ei itse asiassa voi puhua edes vapauksista, vaan pelissä on yksinkertaisesti niin selkeä päämäärä, mitä kohtaan kaikki tekevät töitä. Mikä se on? No tietenkin maalien tekeminen.

Joukkue pystyy jokaisessa pelissään luomaan voittoa varten vaadittavia määriä maalipaikkoja vastustajan päätyyn. Ja kun joukkueella on kovalla itseluottamuksella varustettuja viimeistelijöitä, on homma kulkenut.

Ja eikä ankkalauman juna ole porskuttanut pelkästään tähtipelaajien voimin. Nuoret, etupäässä luistimilla nopeat kaverit ovat iskeneet ison määrän maaleja joukkueelle. Nick Bonino, Kyle Palmieri, Andrew Cogliano ja Matt Beleskey nyt nopeasti lueteltuna.

Ducks on löytänyt taustatukea mainiosti kärkiketjujen takaa. Se on olennainen osa todella tasaisessa ja huipputasoisessa liigassa.

Wild ei ole löytänyt.

Miksi?

Hyökkäyspelissä kaikkien ongelmien jälkeen on vähän kemiaa ja tällä hetkellä joukkueessa on henkinen lukko päällä.

****

Aina voi selitellä sillä, kuinka paljon nuoria ja lupaavia pelaajia Wildilla on mukana. No ei voi selitellä.

Joukkueessa on johtajuutta, rutiinitasoa, tähtiä, duunareita, maalintekijöitä ja niin edelleen. Siinä on sitä potentiaalia, minkä perään haluan huudella.

Mutta ei. On aivan selvä fakta, että päävalmentaja Yeo ei saa tuosta porukasta parasta mahdollista irti. Peli menee puolustuspainotteiseksi ja joukkueen on pystyttävä kääntämään tiukkoja 2-1- ja 2-2-tyylisiä pelejä edukseen. Siinä joukkue on onnistunut kohtuullisesti alkukauden aikana, mutta pitkässä juoksussa hankalaksi homma menee, kun niin moni asia tökkii.

En ylläty missään nimessä, jos Yeo saa vielä tällä kaudella potkut. Kesän lähes 200 miljoonan dollarin satsauksien jälkeen tuo joukkue ei voi jäädä pudotuspeleistä pitkän matkan päähän. Se pystyy paljon parempaan, sen tietävät erityisesti rahaa tällänneet omistajat, jotka eivät kauaa heikkoa kulkua katso.

Joukkueen hyökkäyspelaamiseen olisi tuotava uusia, tuoreita ajatuksia ja rakennetta olisi muokattava nopeammiksi.

Samalla joukkueen olisi löydettävä toimivia ketjuyhdistelmiä, joista se saisi tehoja irti. Mieluiten niin, että maalintekoon pystyy vähintään se kaksi ketjua. Mieluiten toki kolme. Silloin se menestys on mahdollista.

Voin olla yksin ajatukseni kanssa, mutta näitä Wildin pelejä seuratessa ja tuskastuessa joukkueen suorittamiseen, ei tässä voi muuta kuin odotella päävalmentajan potkuja.

Joukkueen yrityksestä homma ei ole kiinni. Ei suinkaan. Peli-ilme on kelvollinen.

Se on se rakenne, mikä esimerkiksi Ducksilla on kunnossa.

Kun vain pääsisi lähemmäs sitä, mihin joukkue oikeasti pystyisi yltämään.

Ilari Savonen (@ilarisavonen)

Aiheet Artikkelit NHL Pääuutiset Yeo Mike