Iiro Pakarinen pelasti HIFK:n
Kuva: Juha Tamminen
Torstaiseen tapaan myös perjantaina SaiPa:n ja HIFK:n välisessä ottelussa vaadittiin jatkoaikaa.
SaiPa meni ottelussa johtoon jo avausminuutilla, kun nelosketju jatkoi hyviä esityksiään Juho Koiviston viimeistellessä avausmaalin siirretyn rangaistuksen aikana.
HIFK tasoitti ylivoimalla pelikellon näyttäessä 12.49:ää. Kyle Klubertanzin syöttöyritys kimposi pakista ohi voimattoman SaiPa-vahdin.
Vielä avauserän lopuksi puolestaan SaiPa onnistui ylivoimalla. Maalintekijänä Jesse Mankinen.
Seuraavaa maalia saatiin odottaa aina kolmannen erän puoliväliin. HIFK:n konkariosastoon kuuluva Eero Somervuori tasoitti ottelun ajassa 50.24 ja edettiin jatkoajalle.
Jatkoaika ehti vanheta reilu viisi minuuttia, kun HIFK:n Iiro Pakarinen sytytti punalampun SaiPa-päädyssä 3-2-voittomaalillaan ja tasoitti ottelusarjan 1-1:een.
HIFK pääsee hakemaan puolivälieräpaikkaa sunnuntaina kotihallissaan.
SaiPa – HIFK 2-3 (2-1, 0-0, 0-1, 0-1)
00.47 1-0 SR Koivisto (Hämäläinen, Poukkula)
12.49 1-1 YV Klubertanz (Kuhta, Söderholm
17.03 2-1 YV Mankinen (Savilahti-Nagander, Moran)
50.24 2-2 Somervuori (Eriksson,Leinonen)
54.26 2-3 Pakarinen (Töykkälä)
Maalivahdit:
SaiPa: Wiikman 7+14+14+0=35
HIFK: Ortio 12+13+11+4=40
Jäähyt: SaiPa 2x2min, 1×5+20min, HIFK 5x20min
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Aleksander Barkovista kuului huikea uutinen!
- Tero Lehterältä suorat sanat olympialaisten olosuhteista
- IL: Vaasan Sport kävi ryöstöretkellä HIFK:ssa!
- Kurinpito jyrähti: Jokerit-hyökkääjälle pitkä pelikielto
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Yksi putosi pois olympiajoukkueesta – Leijonille uusi NHL-vahvistus!
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Ilves: nuori puolustaja vuokralle toiseen Liiga-seuraan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Huhu Sveitsistä: Ville Peltonen jättiseuran kiikarissa
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!