HIFK-vahti nykytilanteesta: ”Ihminen on parhaimmillaan selkä seinää vasten”
Kuva: Juha Tamminen
Maanantaina Tapparalta ensimmäisen voiton puolivälieräsarjan aikana ottanut HIFK on jo kertaalleen mennyt jatkoon selkä seinää vasten tilanteen kautta.
Villi kortti -kierroksella SaiPaa vastaan joukkue hävisi kotiottelunsa, jonka jälkeen punanutut olivat pakkovoiton edessä vierasottelussa Lappeenrannassa. Sieltä voitto irtosi kuten myös kolmannesta kamppailusta kotoa, minkä myötä jatkopaikka varmistui.
HIFK:n maalilla läpi kauden erittäin vahvasti torjunut Joni Ortio muistuttaakin siitä, että tuorein tilanne Tapparaa vastaan ei ole uusi punanuttujen kannalta.
– Nyt ollaan tietysti muutama peli enemmän takana, mutta ei se vaikuta meidän pelaamiseen millään tavalla. Joku on joskus sanonut, että ihminen on parhaimmillaan selkä seinää vasten. Mun mielestä me näytimme sen nyt, Ortio pohti SuomiKiekko-sivustolle maanantain voiton jälkeen.
Ja kun pudotuspelejä mennään, kuuluvat hanskoilla hieronnat, pystypainit ja käsille tökkimiset kuvioihin. Niin nytkin, sillä HIFK:n ja Tapparan sarjassa tunteet ovat olleet välillä erittäin kuumina.
Tökkimisistä on omansa saanut maistaa myös Ortio. Tuoreimmassa pelissä muun muassa Tapparan kultakypärä Ville Nieminen oli useampaankin kertaan naputtelemassa mailallaan HIFK-vahdin hanskoille.
– Sen näköjään pitää keskittyä tuohon tökkimiseen, kun kiekko ei mene pussiin, Ortio heitti pienenä piikkinä.
– Mutta ne tökkimiset kuuluvat peliin henkeen tietty. Sitä on varmasti puolin ja toisin, mutta ei vain anna sen vaikuttaa. Sitä tulee runkosarjassa ja sitä tulee pudotuspeleissä tietysti vielä enemmän.
Ilari Savonen, Helsinki
Twitter: @ilarisavonen
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- NHL:ssä syttyi joukkotappelu – Niko Mikkola teki törkytempun megatähdelle
- Mestis-seura vahvisti rivejään – tuttu mestarivahti tekee paluun
- NHL-supertähti sivuun Kanadan olympiajoukkueesta – korvaaja nimetty
- NHL-sopimus puretaan – Juho Lammikko vaihtaa maisemaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- NHL-megalupaus Gavin McKennan tapauksesta uudet tiedot – äiti mukana rajussa välikohtauksessa
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n