NHL:n suomalaiskohtaaminen tarjosi paljon positiivista – ”Kiitos Selänteen ja Vatasen”
Perjantain ja lauantain välisenä yönä suomalaisen NHL-kansan katseet kohdistuivat tiukasti yhteen otteluun. Anaheimin ja Minneostan kohtaamiseen, joka päättyi kotijoukkueena toimineen Ducksin voittoon lukemin 3-1.
Teemu Selänteen vakuuttavan iltapuhteen (0+3) takaa löytyi monenlaisia suomalaissuorituksia.
Wildin koko joukkueen osalta ainoana puhtaat paperit sai suomalaismaalivahti Niklas Bäckström. Muille voi antaa paljon pyyhkeitä ja niitä kuuluisia lampaita.
Ykkösketjun sentteri Mikko Koivu kyllä yrtti, mutta ei. Mikael Granlundilta taas nähtiin totutun vaikeaa suorittamista.
Yleisestikin, paljon on petraamista Minnesotan nipulla tulevia otteluita ajatellen.
Anaheimin riveissä Selänne oli kentän parhaita pelaajia. Ei mitenkään dominoinut, vaan teki oikeita ratkaisuja hyökkäyspäässä. Koko ajan.
Ja ne syötöt. Nautinnollisia.
Aina on paljon puhuttu siitä, kuinka Selänne on maalintekijä. Mutta voi, kyllä se Teemu osaa tehdäkin sitä peliä.
Toinen suomalaisten kannalta ilahduttava asia oli 21-vuotiaan puolustajan Sami Vatasen mainio debyytti. Eikä tässä tarvitse olla mitenkään isänmaallinen tai yltiöpositiivinen, Vatanen oli yksinkertaisesti erittäin hyvä.
Vatanen teki kiekollisena koko ajan oikeita ratkaisuja. Niin tasakentällisin kuin ylivoimalla. Antoi yksinkertaisia syöttöjä kun piti antaa yksinkertaisia syöttöjä. Ja ne passit olivat nopeita, Vatanen ei jäänyt turhaan hautomaan kiekkoa. Ja ampui kun piti ampua.
Puolustuspäässä Vatanen taklasi, kun piti taklata. Oli aktiivinen ja käytti vahvaa luistelutaitoaan hyväkseen.
Tärkeintä oli kuitenkin se kokonaiskuva. Siinä Vatanen oli Ducksin puolustajista terävin ja yksinkertaisesti paras.
Päävalmentaja Bruce Boudreaulla ja apuvalmentaja Scott Niedermayerilla onkin haastava tehtävä edessä lähiaikoina.
Vatasta on oikeasti vaikea tiputtaa tuosta puolustuksesta pois.
Mutta.
Yksi peli on aina yksi peli. Kuitenkin, jos suoritukset jatkuvat tuollaisina kolmen tai useamman pelin aikana, ovat Vatasen pullat hyvin uunissa.
Vaikka Minnesotan puolelta positiiviset suoritukset olivat vähissä, oli eilinen ”suomalaiskohtaaminen” lopulta erittäin hieno peli.
Kiitos Selänteen ja Vatasen.
Ilari Savonen (@ilarisavonen)
Pysy mukana NHL:n kulussa! Seuraa Twitterissä käyttäjiä @ilarisavonen ja @ilariisotalo sekä hastagia #änäri.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-sopimus puretaan – Juho Lammikko vaihtaa maisemaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- NHL-megalupaus Gavin McKennan tapauksesta uudet tiedot – äiti mukana rajussa välikohtauksessa
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Tero Lehterältä suorat sanat, jos Suomen olisi pitänyt pelata Kanadaa vastaan: ”Turpaanlyöntikisa”
- Naisleijonien ja Kanadan välisen ottelun kohtalo selvillä!
- Naisleijonista vain 10 on pelikunnossa – ja synkempiä uutisia on luvassa
- Lähde: Leevi Teissala jättää TPS:n – uusi seura selvillä!
- Luovutus Kanadaa vastaan uhkaa – Naisleijonien harjoituksissa vain kymmenen pelaajaa!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Kärppäpelaajilta viesti faneille: ”Pohjalla olo ja tuska ovat vahvasti läsnä”