Kahden Leijona-pelaajan edustama ruotsalaisseura tukalassa tilanteessa
Kuva: Juha Tamminen
Suomen A-maajoukkueen vakionaamoihin kuuluvien Lasse Kukkosen ja Juhamatti Aaltosen Rögle joutunee karsimaan sarjapaikastaan Elitserienissä.
Helmikuun maajoukkuetauolle vetäytyessä Rögle on koko sarjan pahnan pohjimmainen kerättyään 46 ottelusta vaatimattomat 40 pistettä. Viimeistä edeltävää sijaa miehittää Timrå neljä pistettä enemmän keränneenä.
Kymmenennellä sijalla oleva Växjö on karannut Rögleltä jo 14 pisteen päähän. Mikäli Rögle ei pysty parantamaan sarjasijoitustaan kahta pykälää loppukauden aikana, niin sen tie vie karsintoihin.
Kukkosen ja Aaltosen edustamalla Röglellä on jäljellä vielä yhdeksän ottelua, joten jaossa on maksimissaan 27 pistettä.
Elitserienin runkosarjan kaksi heikoiten menestynyttä joutuu karsimaan sarjapaikasta Kvalserienissä. Kahden Elitserien-joukkueen lisäksi kaksinkertaisessa sarjassa on mukana neljä seuraa toiseksi korkeimmalta sarjaportaalta eli Allsvenskanista.
Kuudesta joukkueesta kaksi lunastaa itselleen paikan pääsarjasta kaudelle 2013-2014. Rögle nousi viime keväänä Allsvenskanista Elitserieniin oltuaan karsintasarjan kakkonen.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Aleksander Barkovista kuului huikea uutinen!
- Tero Lehterältä suorat sanat olympialaisten olosuhteista
- IL: Vaasan Sport kävi ryöstöretkellä HIFK:ssa!
- Kurinpito jyrähti: Jokerit-hyökkääjälle pitkä pelikielto
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Yksi putosi pois olympiajoukkueesta – Leijonille uusi NHL-vahvistus!
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Ilves: nuori puolustaja vuokralle toiseen Liiga-seuraan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Huhu Sveitsistä: Ville Peltonen jättiseuran kiikarissa
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!