Pelaajayhdistyksen toiminnanjohtaja: ”Joustokaukalot on saatava mahdollisimman pian”
Jääkiekon ja kotimaisen ykkössarjan SM-liigan ympärillä on puhuttu paljon aivotärähdyksistä ja päävammoista kuluneen kauden aikana.
Suomen Urheilulääkäriyhdistys järjesti perjantaina Helsingissä seminaarin, jossa pureuduttiin kiekkoseurojen terveydenhuoltohenkilöstön kanssa urheilussa tapahtuvien lievien aivovammojen tutkimus- ja hoitokäytäntöihin sekä harjoiteltiin arviointimenetelmien käyttöä peliin palaamisessa vamman jälkeen.
– Aivotärähdys on hyvin lievä aivovamma. Se jättää jälkeensä pysyvän vaurion. Aivovamma on kuin haava, josta jää arpi, mutta se, jääkö siitä pysyvä haitta, on aina tapauskohtaista. Asiaan on suhtauduttava vakavasti, vamma on hoidettava lepäämällä, kuntouttamalla ja peliin palaamista tulee arvioida ammattimaisesti, ortopedi Antti Helminen, HYKSin Töölän sairaalasta toteaa Raita Sport Oy:n tiedotteessa.
Täyttä tilastollista faktaa aivovammojen lisääntymisestä urheilussa ei ole saatavilla, mutta urheilussa tapahtuu arviolta parisenkymmentä lievää aivovammaa päivittäin.
– Niistä aika iso osa sattuu jääkiekon parissa. Ennaltaehkäisyssä joustokaukalo – ei vain kaukalon ja yleisösuojien osalta vaan myös tukirakenteiden osalta – on tärkeä asia, Helminen muistuttaa.
Nykyiset kaukalot terveysriski
Asia on huolestuttanut kovasti myös pelaajayhdistyksen puolella. – Kyse on työturvallisuudesta. Työnantajan velvollisuus on taata myös jääkiekkoilijoille mahdollisimman turvallinen työympäristö. Mitä hyötyä on standardien mukaisista kypäristä, kypärien plekseistä ym. varusteista, jos yksi turvallisuuteen vaikuttava iso osa, kaukalo ja yleisösuoja ovat terveysriski? Joustokaukalot on saatava ammattikiekon areenoille mahdollisimman pian, Suomen Jääkiekkoilijat Ry:n toiminnanjohtaja Jarmo Saarela vaatii. – Aivovammojen määrä on ollut lievässä kasvussa. Vauhdikkaassa ja fyysisessä kontaktilajissa vammoilta ei voida täysin välttyä, mutta joustavien laitojen ansiosta vakavista aivotärähdyksistä moni olisi lievempi ja osa lievistä aivovammoista jäisi kokonaan pois, Saarela jatkaa. Saarelan mukaan joustokaukaloiden rakentamisesta on puhuttu jo vuosia, mutta toistaiseksi tekoja on vähän. Ongelmana on ollut se, ettei Suomessa ei ole määritelty kriteereitä, jotta ammattilaisareenoiden kaukalorakenteet voitaisiin tehdä joustavammiksi ja siten turvallisemmaksi. Nyt asiaa on kuitenkin ryhdytty pohtimaan Suomen jääkiekkoliiton ja SM-liigan yhteisessä työryhmässä. Ilari Savonen (@ilarisavonen)LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL:ssä pelannut suomalaisvahti: taas uusi seura
- Paljastus: Matias Maccelli NHL-huippuseuran kiikarissa – Toronto torppasi siirron
- Aron Kiviharjua telonut Jukurit-järkäle: pelikielto
- Huolestuttava käänne: Mikko Rantasen tauko venymässä – ”Friikki loukkaantuminen”
- Jättimenetys: Dallas Starsin tähden kausi ohi
- 1-10! Tappara teurasti hallitsevan Suomen mestarin – Kristian Tanus hurjasteli monsteritehot
- Leijonat-tähteä huhutaan uuteen seuraan NHL:ssä: ”Pelasi monsterikisat”
- Patrik Laineen tilanteessa uusi käänne – agentti neuvottelee siirrosta
- Ässät kiinnitti huippusentterin – ”Paras paikka Suomessa”
- Lukon pistetykki jatkaa Raumalla – ”Todella arvokas pelaaja”
- Liiga-provot: Yksi mies on viemässä HIFK:ta ulos pudotuspeleistä
- NHL:ssä iso treidi heti olympiatauon jälkeen: Coloradon Stanley Cup -mestari uusiin maisemiin!
- Lähde: Markus Nutivaara suuntaa yllättävään osoitteeseen!
- Urheilucast: Kärpät ja Ilves valmistelevat järisyttävää siirtoa – pistetykki kaupan!
- Kuhinaa Leijonien NHL-tähden ympärillä – kiinnostus siirtomarkkinoilla räjähti käsiin!
- Näkökulma: Mestiksessä muhii jättifarssi – rehvakas ratkaisu romutti Liiga-unelmat
- IS: Aatos Koivu joutui Tarmo Reunasen tylyn tempun kohteeksi – TPS:ltä radikaali päätös!
- Urheilucastin väite: Aleksi Heponiemi Liigan kärkiseuran tähtäimessä – neuvottelut aloitettu!
- Dallas Stars nosti suomalaishyökkääjän NHL-vahvuuteen!
- IL: Toni Söderholm kertoo nyt, mitä Tarmo Reunasen tapauksessa kävi – ”Se on sairasta”