Lukon NHL-tähdet taas iskussa: ”Meitä on vaikea voittaa”
Kuva: Juha Tamminen
Lukon tanskalaisavut olivat jälleen suuressa roolissa, kun Lukko nappasi viikonlopun toisen voittonsa Pelicansin kaatuessa 3-1.
Joukkueen ykkösnyrkin jälleen Mikkel Bödkerin kanssa mudostanut Frans Nielsen oli syystäkin tyytyväinen lauantain kamppailun jälkeen.
– Hyvä peli meiltä. Pelicans tuli kyllä rajusti päälle ja karvasi kovaa, mutta mielestäni pelasimme tänään tasaisesti ja vahvasti, Nielsen maiskutteli SuomiKiekko-sivustolle.
Viikonlopun kuusi pistettä maistuivat paremmin kuin hyvin kokeneelle sentterille.
– Pelaamme tällä hetkellä hyvällä tasolla. Meitä vastaan pitää tehdä valtavasti hommia, jotta vastustaja saa maalipaikkoja. Se on hyvä merkki tällä hetkellä.
– Kunhan emme sorru kikkailuun, meitä on nyt oikeasti vaikea voittaa.
Roolit vaihtuivat
Nielsen tarjoilee ja Bödker maalaa. Tuttu näky jokaiselle Lukon pelejä syksystä seuranneelle. Herrojen todennäköisesti viimeisessä Rauman ottelussaan tämä rooli kuitenkin vaihtui kaksikon iskiessä voittomaalin toisessa erässä. – Heheh, se oli hyvä pelaaminen ja syöttö Mikkeliltä. Siinä sai laittaa käytännössä tyhjään maaliin. Hyvä välillä näinkin päin, maalipuiden väliin osunut Nielsen naureskeli. Nielsen sai päätöserässä ikävän tällin käteensä. Viimeiset vaihdot menivätkin hammasta purren. Vamma ei ollut vakava, mutta sitäkin inhottavampi. – Kynteni pyörähti ympäri, joten ei sen vakavampaa onneksi, todennäköisesti viimeisiä pelejään Lukossa pelaava Nielsen kertoi. Ilari Isotalo (@IlariIsotalo), RaumaLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL:ssä dopingkäry – jättimäinen pelikielto tärähti!
- Näitä supertähtiä ei valittu olympialaisiin – yksi joukkue teki käsittämättömän ratkaisun
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jättitreidi NHL:ssä! Artemi Panarin kaupattiin
- NHL:ssä jysähti uutispommi – Juuse Saros paljasti IS:lle hämmentävän totuuden
- Liiga-seuralta järkälemäinen hankinta: Haaviin maajoukkuepuolustaja
- Sport kiinnitti ruotsalaispuolustajan – ”Monikäyttöinen pelaaja”
- Näin paljon maksaa olut olympialaisten jääkiekko-otteluissa
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Patrik Kerkola: uusi Liiga-seura!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!