JYP-hyökkääjä Saksaan – ”Olemme hyvissä asemissa”
JYPin ja JYP-Akatemian riveissä alkukauden aikana hyökännyt Cory Quirk siirtyy Saksaan.
Hyökkääjän uusi joukkue on DEL-liigan Hannover Scorpions.
– Loukkaantuminen elokuussa ja NHL:n lockout olivat osasyy siihen, että Quirk jäi JYPissä pelipaikasta kamppailevaksi pelaajaksi. Se ei ole ulkomaalaisvahvistuksen paikka, vaan kuuluu JYP-Akatemiasta nouseville pelaajille ja siksi purimme sopimuksen yhteisymmärryksessä, JYPin pelaajakoordinaattori Jukka Holtari kertoo.
SM-liigan puolella Quirk pelasi 25 ottelua tehoin 1+6 ja Mestiksessä JYP-Akatemian paidassa 9 ottelua tehoin 3+4.
Muutokset jyväskyläläisjoukkueen riveissä eivät välttämättä lopu vielä tähän.
– Jokainen muutos tähtää siihen, että JYP on tänä keväänä ja tulevaisuudessa entistä vahvempi joukkue. Olemme uudessa tilanteessa ja tiesimme, että meidän tehtävä joukkueen kokoamiseen liittyviä asioita tällä kaudella eri tavalla kuin aiemmin. Olemme kuitenkin hyvissä asemissa, kun lähdemme runkosarjan viimeiselle kolmannekselle. JYP on sopivalla iskuetäisyydellä lähestyttäessä kevään ratkaisupelejä, sanoo JYPin toimitusjohtaja Kari Tyni.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Kissa vei Tommi Niemelän kielen murskatappion jälkeen: ”Ei mulla ole mitään sanottavaa”
- HIFK:n hyökkääjävärväys nousi sankariksi – Ilveksen vahvistus isoissa vaikeuksissa
- Pohjois-Amerikassa pyöräytettiin vaihtokauppa – tietää huonoa Tapparalle?
- Brad Marchandilta tyly kuitti toisen NHL-seuran kapteenivalintaan
- IS: Antti Pennasen sopimus katkolla ensi keväänä – nyt tuli merkittävä tieto!
- HIFK:n uusi vahvistus yhä sivussa – nyt selvisi paluuaikataulu
- Urheilucastin väite: Patrik Laineen NHL-tilanne muuttui rajusti – nyt on vaikean ratkaisun paikka
- Urheilucast: NHL-pomo teki Benjamin Rautiaisen takia Tampereella jotain poikkeuksellista – nyt ei lupaa hyvää Tapparalle
- NL-kausi 2026-27: Suomalaiset, tv, ottelut, tulokset
- Liigasta tuttu supertähti makasi liikkumattomana jäällä – valmentaja teki poikkeuksellisen ratkaisun
- Urheilucast: Kova nimi on jälleen vapaana Liigassa – ”Puhelimessa on äänet päällä”
- Kärppien mestarin piti olla ykköshankinta – sai väistyä Jokereista tutun tieltä
- Jokerien huippuhankinnalta suora viesti Sportin faneille: ”Tuskin missään muualla…”
- Käsittämätön määrä tulivoimaa! Tässä ovat Liigan TOP 5 -hyökkääjät
- Suuria kehitysaskeleita ja kokeneita konkareita – tässä ovat Liigan TOP 5 -puolustajat!
- IL: Jokerien Liiga-konkari lähtee – yllättävä joukkue!
- Juhamatti Aaltonen latasi MTV:llä – tässä Liigan musta hevonen: ”En olisi yllättynyt, vaikka olisivat kärkinelikossa”
- Patrik Laine: nyt tuli tieto, joka muuttaa asetelmaa
- Urheilucast: Jokerit heitti verkot vesille – kiikarit NHL:ssä!
- Yle: Ismo Lehkonen nosti Patrik Laineelle yhden vaihtoehdon ylitse muiden