Blues-sentteri sen tiivisti – ”Olimme terävämpiä tänään”
Tällä kaudella vähän vierasvoittoja napannut Blues otti isot kolme pistettä tiistaina Hartwall Areenalta, kun se kukisti Jokerit lukemin 5-2.
Kotijoukkue Jokerit hallitsi peliä hienokseltaan, mutta Blues oli ratkaisevilla hetkillä selvästi edellä.
– Kyllä. Olimme ehkä vähän terävämpiä tänään. Kaveri oli myös vähän sillä tavalla vaisu, eivätkä he olleet ihan parhaimmillaan. Ja silloin kun et ole, niin se näkyy niissä ratkaisevilla hetkillä. Silloin myös se terävyys ratkaisee ja sitä kautta myös se tulospuoli ratkeaa, espoolaisjoukkueen yhtenä ratkaisuhahmona toiminut Teemu Ramstedt kertasi SuomiKiekko-sivustolle.
Pelin kulminaatiopisteeksi nousi kolmannen erän alku, kun Blues iski kahden ensimmäisen minuutin aikana 2-2-tasoituksen ja 3-2-johtomaalin. Toisella erätauolla espoolaisten leirissä terävöitettiin Ramstedtin mukaan illan pelisuunnitelmaa.
– Koitimme pelata vähän aktiivisemmin varsinkin karvauksen suhteen. Ettei annettaisi niin paljon tilaa, eikä passivoiduttaisi liikaa keskialueella. Se oli se juttu, mitä pyrittiin tekemään jo alusta lähtien.
– Kolmannen erän alussa se onnistui hyvin ja kaivettiin irtokiekkoja meille. Sitä kautta saatiin niitä maalejakin, pistepörssin kymppi Ramstedt analysoi.
Voiton myötä Blues on kolmen pisteen päässä sijoilla kuusi ja seitsemän olevista HPK:sta ja Tapparasta.
Uskooko Ramstedt yltävänsä kevään MM-kotikisoihin? Onko sinne pääsy realistista? Lue siitä lisää keskiviikkona SuomiKiekko-sivustolta.
Ilari Savonen (@ilarisavonen), Helsinki
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ilves: nuori puolustaja vuokralle toiseen Liiga-seuraan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Huhu Sveitsistä: Ville Peltonen jättiseuran kiikarissa
- Kärppäpelaajilta viesti faneille: ”Pohjalla olo ja tuska ovat vahvasti läsnä”
- Mitkä kädet! Mikko Rantanen vei soolomaalillaan vastustajat täysin kahville
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- JYP: iso uutinen!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa