Blues-käskijä tyytyväinen vuodenvaihteen lähtöön: ”Urheilullisuuden mittari”
Kuva: Juha Tamminen
Blues sai keskiviikkona lentävän lähdön vuodelle 2013, kun espoolaisryhmä nappasi selvän 5-2-voiton HIFK:n kustannuksella.
Joukkueen pääkäskijä Lauri Marjamäki oli ottelun jälkeen tyytyväisellä päällä. Erityisesti espoolaisten ilme miellytti.
– Kaiken kaikkiaan joukkueeseen on tulossa luonnetta. Nyt voitetaan kaksinkamppailuja paremmin, taklataan enemmän, Marjamäki pohti.
Lähtökohdat otteluun eivät olleet kuitenkaan helpoimmat mahdolliset. Blues-käskijä jakoikin hieman kritiikkiä ylemmälle taholle.
– Lähtökohta on aika kysymysmerkki, kun pelaajayhdistys on kirjannut lappuihin, ettei 1.1.2013 pelaajat saa olla missään tekemisissä joukkueen kanssa. Seuraavana päivänä on sitten kuitenkin pelikierros.
Lähtö otteluun oli sitäkin onnistuneempi.
– Tietyllä tavalla pitää kuitenkin olla ylpeä joukkueesta. Kolme maalia avauserään, se oli myös jonkin sortin urheilullisuuden mittari.
Joukkueessa lainalla oleva Ilmari Pitkänen iski Blues-rupeaman ensimmäisen maalin. Marjamäki nosti koko nelosketjun panoksen esille ottelun lehdistötilaisuudessa.
– Tykkään meidän nelosketjustamme – Pitkänen on tullut vahvasti siihen ja (Eetu) Pöysti ja (Valtteri) Virkkunen ovat olleet erinomaisia.
Ilari Isotalo (@IlariIsotalo), Espoo
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- KalPalle iso takaisku – Hugo Gallet pelikieltoon
- Nathan MacKinnonista tyly paljastus – Joonas Donskoi: ”Ei ollut helppoa”
- Leijonille surkea uutinen NHL:stä – Florida-tähti loukkaantui
- SaiPassa loistanut Ville Petman loukkaantui – kuljetettiin paareilla sairaalaan
- Liigan pudotuspelit käyntiin – KalPa iski HIFK:n kanveesiin
- Jarmo Kekäläisen apulais-GM tyrkyllä toisen NHL-seuran pomoksi
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- IS:ltä yllättävä paljastus: Montreal ja Patrik Laine tekivät radikaalin diilin
- Lähde: Tshekkiläinen maalipyssy vaihtaa maisemaa – onko suuntana Liiga?
- Liigan pudotuspelit: JYPille heti karmea takaisku!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän – haluaa Suomen ulos World Cupista
- Urheilucast: Risto Dufva sai uuden työpestin – muhkea palkka kouraan!
- SK: Sport kaappasi kaksi vahvistusta muista Liiga-seuroista!
- Petmanin veljesten ensi kauden seura selvisi
- Liiga jyrähti: TPS:n Oliver Lauridsenille jättimäinen pelikielto!
- Ässät-ikoni puolustajaa Oliver Lauridsenia Ylellä: ”Nuorten pelaajien pitää ymmärtää…”
- Urheilucast: Aleksi Saarela loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan!
- Teemu Selänne podcastissa: Harkitsi jymysiirtoa NHL:ssä – ”Keskustelimme siitä”
- TPS julkaisi tiedotteen – faneille lupaus ensi kaudesta
- SHL:n kriisiseurassa kuhisee: siirtomarkkinoille tulossa iso nippu pelaajia