Asiantuntija ennustaa: ”Raimo Summasen IFK ottaa kolmannen peräkkäisen voiton”
Kuva: Juha Tamminen
Unibetin lätkäasiantuntija Esa ”Tiki” Tikkanen uskoo, että HIFK ottaa tänään Raimo Summasen komennossa kolmannen peräkkäisen voittonsa.
HIFK matkustaa tänään Hämeenlinnaan HPK:n vieraaksi. Tammikuun tasausotteluissa HPK oli molemmilla kerroilla parempi, mutta Tikkanen uskoo Summasen joukkoihin vankasti.
– Tasainen vääntö tulee. Ramin myötä IFK-pelaajien itseluottamus on noussut ja virheet vähentyneet. Myös pelinopeus ja suoraviivaisuus ovat parantuneet. HPK on hyvin liikkuva joukkue, mutta kyllä IFK ottaa tänään kolmannen peräkkäisen voiton, Tiki uskoo.
Jokerit ja SaiPa iskevät yhteen Helsingissä. SaiPa on voittanut kaikki tämän kauden kolme otteluaan. Tiki uskoo silti, että tänään pisteet jäävät Helsinkiin.
– Jokereiden peli on alkuvuodesta ollut hieman tahmeaa johtuen raskaasta harjoitusjaksosta. Ylivoima ei ole toiminut tarpeeksi hyvin. SaiPa puolestaan on tippunut sarjataulukossa jo kymmenenneksi. Neljättä peräkkäistä voittoa SaiPa ei Jokereista ota, kuuluu Tikkasen valistunut arvio.
Illan muissa liigapeleissä Tikkanen ennakoi JYPin kaatavan Ilveksen, Kärpät selättävän TPS:n ja Bluesin hakevan vieraspisteet Ässien kotiaskista.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tero Lehterältä suorat sanat, jos Suomen olisi pitänyt pelata Kanadaa vastaan: ”Turpaanlyöntikisa”
- Naisleijonien ja Kanadan välisen ottelun kohtalo selvillä!
- Naisleijonista vain 10 on pelikunnossa – ja synkempiä uutisia on luvassa
- Lähde: Leevi Teissala jättää TPS:n – uusi seura selvillä!
- Luovutus Kanadaa vastaan uhkaa – Naisleijonien harjoituksissa vain kymmenen pelaajaa!
- Jokerien pistelinko lähtee – uusi seura selvillä
- Anton Lundell huippuiskussa paluupelissään – päävalmentajalta huimaa tekstiä
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- NHL:ssä dopingkäry – jättimäinen pelikielto tärähti!
- Näitä supertähtiä ei valittu olympialaisiin – yksi joukkue teki käsittämättömän ratkaisun
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!