Vladislav Tretjak oudossa tilanteessa – "En edes vastaa puhelimeen – kauheata mennä duumaan"
Venäjän NHL-tähdet ja viime kevään maailmanmestaruus ovat aiheuttaneet massiivisen yleisöryntäyksen Moskovan EHT:lle.
Venäjän peleihin on turha kysellä enää lippuja, sillä kansa haluaa nähdä Jevgeni Malkinin, Aleksandr Ovetshkinin (kuvassa), Ilja Kovaltshukin, Pavel Datsjukin ja kumppanit.
– Täytyy olla iloinen, että Channel One Cupiin ei voi ostaa lippuja! Täytyy rakentaa suurempia areenoita, Venäjän kiekkoliiton presidentti Vladislav Tretjak sanoo Sovetski Sport -lehdelle.
Tilanne on jo sikäli outo, että Tretjak on sulkenut kännykkänsä. Kaikki kyselevät vapaalippuja kiekkoikonilta. Ei ihan jokapäiväistä herkkua. Venäjän kiekkofanit ovat kirjaimellisesti sekaisin.
– Viime vuonnakaan lippuja ei riittänyt kaikille. Se osoittaa maajoukkueen kiinnostuksesta. Sitten joku sanoo vielä, että Euro Touria ei tarvita.
– Nyt en edes vastaa puhelimeen. Kaikki haluavat päästä peleihin ja kysyvät lippuja minulta. Maanantaina on kauheata mennä duumaan. Olen aikamoisessa paineessa siellä. Olen lunastanut lippuja jo omalla rahallani, sillä vapaalippuja ei ole enää jäljellä!
– Olemme antaneet paljon pääsylippuja veteraaneille ja sponsoreille. Mutta leijonanosa laitettiin myyntiin. Ja ymmärrän tämän loppuunmyynnin, sillä kerroimme, että tuomme NHL-tähdet näytille. Plus tänä vuonna Venäjän maajoukkue voitti maailmanmestaruuden ensiluokkaisella pelillä.
Moskovan EHT:n uutiset löydät tästä linkistä. SuomiKiekko-sivustolla on omat toimittajat paikan päällä!
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Ilves: nuori puolustaja vuokralle toiseen Liiga-seuraan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Huhu Sveitsistä: Ville Peltonen jättiseuran kiikarissa
- Kärppäpelaajilta viesti faneille: ”Pohjalla olo ja tuska ovat vahvasti läsnä”
- Mitkä kädet! Mikko Rantanen vei soolomaalillaan vastustajat täysin kahville
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
- Näkökulma: Ilveksen ja Kiekko-Espoon vaihtokauppa paljastaa karun totuuden
Venäjän NHL-tähdet ja viime kevään maailmanmestaruus ovat aiheuttaneet massiivisen yleisöryntäyksen Moskovan EHT:lle.
Venäjän peleihin on turha kysellä enää lippuja, sillä kansa haluaa nähdä Jevgeni Malkinin, Aleksandr Ovetshkinin (kuvassa), Ilja Kovaltshukin, Pavel Datsjukin ja kumppanit.
– Täytyy olla iloinen, että Channel One Cupiin ei voi ostaa lippuja! Täytyy rakentaa suurempia areenoita, Venäjän kiekkoliiton presidentti Vladislav Tretjak sanoo Sovetski Sport -lehdelle.
Tilanne on jo sikäli outo, että Tretjak on sulkenut kännykkänsä. Kaikki kyselevät vapaalippuja kiekkoikonilta. Ei ihan jokapäiväistä herkkua. Venäjän kiekkofanit ovat kirjaimellisesti sekaisin.
– Viime vuonnakaan lippuja ei riittänyt kaikille. Se osoittaa maajoukkueen kiinnostuksesta. Sitten joku sanoo vielä, että Euro Touria ei tarvita.
– Nyt en edes vastaa puhelimeen. Kaikki haluavat päästä peleihin ja kysyvät lippuja minulta. Maanantaina on kauheata mennä duumaan. Olen aikamoisessa paineessa siellä. Olen lunastanut lippuja jo omalla rahallani, sillä vapaalippuja ei ole enää jäljellä!
– Olemme antaneet paljon pääsylippuja veteraaneille ja sponsoreille. Mutta leijonanosa laitettiin myyntiin. Ja ymmärrän tämän loppuunmyynnin, sillä kerroimme, että tuomme NHL-tähdet näytille. Plus tänä vuonna Venäjän maajoukkue voitti maailmanmestaruuden ensiluokkaisella pelillä.
Moskovan EHT:n uutiset löydät tästä