Nuorten MM-kisat alkavat Venäjän Ufassa tapaninpäivänä. Suomi marsittaa kisoihin nimekkään, mutta tarkasti roolitetun joukkueen. Toimittaja Ilari Savonen käy läpi joukkueen taustoja kolumnissaan.

****

On taas käsillä hetki, jolloin pitää pysähtyä ihmettelemään. Miten asiat ovat voineet muuttua niin paljon vuoden ajanjakson sisällä?

Mistä nyt puhun? Nuorten Leijonien joukkueesta, jossa on iso läjä viime vuoden MM-kisoissa olleita pelaajia. Silti, joukkue on kokenut aivan täydellisen kasvojen pesun.

Naulataan tähän alkuun heti kokonaisuuden nimike, jonka johdosta Suomella on ihan oikeasti mahdollisuudet voittaa MM-kultaa.

Asenne.

Viime vuonna Suomi oli jo karvan päässä finaalipaikasta. Sillä olisi saattanut olla jonkinlaisia mahdollisuuksia voittaa kultaa, mutta todellisuudessa se olisi ollut pitkän matkan päässä.

Joukkue ratsasti vain ja ainoastaan yksilötaidolla. Mikael Granlund, Teemu Pulkkinen ja Joel Armia johtivat laivaa, jonka rakenteissa oli pahoja ongelmia.

Ne paljastuivat jo turnauksen ensimmäisessä ottelussa Kanadaa vastaan ja saivat kruunun pronssiottelussa. Joukkue jäi pohjoisamerikkalaisen pelityylin alle niin henkisesti kuin fyysisesti.

Tänä vuonna se ei jää. Tänä vuonna joukkue ei ole sekaisin kuin seinäkello, kun Kanadan tai USA:n joukkue asettuu mahdollisesti vastaan ratkaisupeleissä.

Kaiken muutostyön takaa löytyy lopulta herra nimeltä Tomek Valtonen. Hän, joka on ollut koko syksyn ajan raskaiden syytösten alla. Käskyttäjä ja niin edelleen. Ne syytökset kaatuivat ja nyt on hyvä keskittyä itse asiaan.

Valmentajana vasta uransa alussa oleva Valtonen on tuonut Suomen joukkueelle asenteen. Voittavan, rohkean ja ennen kaikkea perisuomalaisen ajattelutavan.

Tämä Suomen joukkue on Tomek Valtosen joukkue. Hän, useammat nuorten MM-kisat pelannut valmentaja, on tärkeä hahmo Suomen joukkueen takana.

Fakta on se, että Suomella kasassa oleva jengi on tämän vuoden turnauksen selvästi ahkerin jengi. Se painaa asenteella turnauksen alusta loppuun asti. Se ei koohota, vaan se pelaa fiksusti. Se ei alistu, vaan se pyrkii jokaisessa pelissä ottamaan henkisen yliotteen. Se pyrkii jokaisessa pelissä nöyryyttämään vastustajansa, vaikka tavoitteena on vain ja ainoastaan voitto.

Ensin Latvia, sitten seuraava ja lopulta finaalin voitto. Peli kerrallaan kohti vain yhtä ja oikeaa tavoitetta. Maailmanmestaruutta.

Valtonen on antanut tälle prosessille kasvot. Hän on perimmiltään luonut joukkueelle päämäärätietoisuuden, josta pidetään kiinni koko matkan ajan.

Kokonaisvaltainen asenne näkyy välittömästi kentällä. Suomen joukkue tietää mitä se tekee, mutta se pelaa juuri sen mukaisesti. Se ei arastele tai jätä menemättä fyysisiin kulmakamppailuihin.

Se vähät välittää siitä, että Kanadan setä tulee ja vetää taklauksellaan kypärän uusille tärinätasoille. Se taklaus otetaan vastaan sisulla ja sillä selvä. Sitten tulee oma taklausarsenaali ja toistaa saman.

Kahta kovempaa.

Joukkueen rakenne on täysin optimaalinen tähän. Se ei koostu pelkästä listasta taitopelaajia, jotka on ripoteltu kauniisti sekasoppaan. Ei, kaikessa mukana on ajatus ja tarkoitus.

Suomella on myös tänä vuonna hirveä määrä yksilötaitoa mukana. Armia, Markus Granlund, Miikka Salomäki, Aleksander Barkov, Artturi Lehkonen, Miro Aaltonen ja kumppanit osaavat pistää limppua sisään aivan varmasti. Ja niin he pistävätkin, koska he uskaltavat pistää.

Suomen joukkue luo jokaisessa pelissä tarvittavan määrän maalipaikkoja voittoja varten. Se pääsee sota-alueelle sekä yksilötaidolla että nimenomaan joukkueena. Sekään ei riitä, vaan oikealla pelirohkeudella se kiekko myös päätyy verkkoon.

Joukkueella ei ole vain yhtä veturia. Kaikki maalintekopaineet eivät ole yhden viisikon varassa, vaan tänä vuonna joukkueella on kaksi laadukasta kärkiketjua. Sen takaakin löytyy vielä maalintekopotentiaalia.

Sitten tulevat ne sedät, jotka antavat opetuksen vastustajan taitureille. Pistävät nöyrällä asenteella laidat ryskymään ja puolustavat samalla tiiviisti. Antavat päälle vielä hieman henkisen sodankäynnin muita lääkkeitä ja kakku on valmis.

Ykkösketjun ei tarvitse keskittyä puolustamaan vastustajan parasta viisikkoa vastaan. Juoksemaan perässä ja ottamaan jäähyjä, kun omat vahvuudet eivät ole omassa päädyssä. Ei, hyökkääjiä peluuttava Valtonen pitää siitä huolen.

Suomen taiturit pääsevät tekemään juuri sitä, mitä he osaavat parhaiten. Hyökkäämään. Tekemään maaleja.

Niin kaunista ja lupaavaa. Sehän se ajatus päässä on, kun lukee faktoja joukkueen roolituksesta ja sen potentiaalista. Kaiken takana on totta kai uhkakuvia.

Mitä jos ykköstykit eivät löydä parasta virettään? Mitä jos vastustaja saa yliotteen ja pitää Nuoret Leijonat pelin ulkopuolella? Mitä jos joku avainpuolustaja loukkaantuu, onko materiaalissa tarpeeksi leveyttä? Mitä jos maalivahtipeli pettää?

Nuo kaikki ovat toden totta uhkakuvia. Ne pitää muistaa. Siihen päälle vielä faktat muista joukkueista. Kanada ja USA ovat vuodesta toiseen vaarallisia. Unohtamatta Ruotsia tai Venäjää.

Aivan sama.

Nuorten Leijonien on keskityttävä pelkästään omaan napaansa. Heidän on tehtävä se suoritus, mihin heidät on valmisteltu. Samalla heidän tulee nauttia pelaamisesta samanikäisten pelikavereiden kanssa. Se onnistuu yksinkertaisesti. Luottamaan ympärillä olevaan joukkueeseen ja olemalla se oma itsensä kaukalossa.

Kokonaisuudessaan heidän tulee näyttää se, miksi jalkeilla on paras joukkue moneen vuoteen. Eikä vain tule näyttää, vaan he näyttävät. Se on aivan varma juttu.

Erityisesti joukkueen pitää pystyä ulosmittaamaan se potentiaali, mikä tuossa joukkueessa oikeasti on olemassa. Sitä varten Valtonen, päävalmentaja Harri Rindell ja apuvalmentaja Petri Karjalainen luovat ympäristön, jossa se oikeasti on mahdollista.

Ei tarvitse pelätä, vaan iskeä voittoon kiinni kaikilla tarvittavilla mausteilla. Pääruokana nopeutta, fyysisyyttä, taitoa ja sisukkuutta. Siihen jälkipalana tappiin viritetty maalinteon tehokkuus.

Tänä vuonna Kanadaa tai USA:ta vastaan ei tarvitse lähteä paskat housussa. Tänä vuonna nuo kaksi joukkuetta ovat vain makupaloja matkalla kohti mestaruutta. Tänä vuonna noita joukkueita ei tarvitse pelätä. Nuo joukkueet eivät ole jo lähtökohtaisesti edellä.

Tänä vuonna maailmanmestaruus on ihan oikeasti mahdollinen. Oikeastaan, kaikki muu olisi suurta pettymystä.

Ilari Savonen (@ilarisavonen)

Aiheet Artikkelit Leijonat Pääuutiset U20 Valtonen Tomek