Näkökulma Moskovasta: ”Parempi voitti. Piste.”
Kuva: Juha Tamminen
Moskovan EHT-turnauksesta sivustollemme paikan päältä raportoivat Kiekkoministerit Ilari Savonen ja Ilari Isotalo, jotka käyvät läpi Suomen ja Venäjän kohtaamisen annin.
Suomi hävisi Moskovan turnauksen päätösottelunsa Venäjälle lukemin 3-1. Menivätkö voimasuhteet lukemien kanssa käsi kädessä?
Ilari Savonen: Eivät ne lukemat paljoa valehdelleet. Venäjä oli viimeistelyssä selvästi edellä, kuten myös hyökkäyspelin osalta. Parempi voitti. Piste. Hieno suoritus silti Suomen ”kokeilujoukkueelta”.
Ilari Isotalo: Suomi teki sen mikä pystyi. Hieno taistelu varsinkin alivoimilla oli upeaa katsottavaa. On kuitenkin myönnettävä faktat – EHT-joukkueella on vaikea pärjätä olympiatason jengiä vastaan.
Olisiko Leijonilla ollut mahdollisuuksia jopa voittoon?
Savonen: Olihan se voitto kuitenkin suhteellisen kaukana, vaikka joukkue pääsikin maalin päähän. Todella vaarallisia paikkoja Suomella ei ollut kavennuksen jälkeen ja tasoituksen jälkeen lisämaalin värkkääminen olisi ollut pitkän matkan takana. Jossittelu on jossittelua, mutta voitto oli kaukana.
Isotalo: Eihän se nyt ihan mahdotonta olisi ollut, äärimmäisen vaikeaa vain. Leijonat lähtivät pelaamaan rohkeaa kiekollista peliä, mikä varsinkin alussa piti kotijoukkueen yllättävän aseettomana. Sitä pitäisi vain jaksaa pelata 60 minuuttia, mikä on jo aivan eri asia.
Voiko Moskovan turnauksessa pelannutta Venäjän porukkaa pysäyttää millään?
Savonen: Kyllä. Pitämällä kiekon pois heidän tähdiltään. Se turhauttaa nopeasti heidät, jolloin kaikki avaimet voittoa varten ovat saatavilla. Samalla pitää totta kai puolustaa tiiviisti. Sitä kautta ne Venäjän päihittämisen avaimet rakentuvat.
Isotalo: Vaikeaahan se on. Silloin kun venäläiset eivät saa kiekkoa, tulee heistäkin kuitenkin vain ihmisiä. Ja usein melko turhautuneita sellaisia. Siinä onkin paikka, mihin vastustajan pitää iskeä. Äärimmäisen helppo sanoa, mutta toteuttaminen onkin sitten asia erikseen.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Ilves: nuori puolustaja vuokralle toiseen Liiga-seuraan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Huhu Sveitsistä: Ville Peltonen jättiseuran kiikarissa
- Kärppäpelaajilta viesti faneille: ”Pohjalla olo ja tuska ovat vahvasti läsnä”
- Mitkä kädet! Mikko Rantanen vei soolomaalillaan vastustajat täysin kahville
- Karu uutinen – JYP-tähti Leevi Tukiaisen poissaolon pituus selvisi!
- Atro Leppänen allekirjoitti uuden NHL-sopimuksen!
- Jukurit: kahdeksan pelaajaa sairastuvalla – ruotsalaispuolustajan kausi ohi!
- llves-vahti Roope Taponen: vuokrapesti uuteen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!