Leijonat-pakilla revanssi mielessä: ”Hyvä paikka kuitata”
Karjala-turnauksessa debyyttinsä tehnyt Teemu Laakso lähtee torstaina jo syksyn toiseen maajoukkueturnaukseen.
Suomikiekko-sivusto tapasi isoa roolia KHL:tä ottaneen puolustajan turnauksen alla.
– Positiiviset fiilikset. Jos vertailee nimiä listassa, on joukkue vaihtunut aika paljon. Niin kuin Jukka (Jalonen) sanoi, pyritään pelaamaan hyvin yhteen ja sitä kautta pärjätä muita vastaan, Laakso pohti.
Kun alla on hyvä turnaus Turusta, on myös Moskovan turnaukseen ollut helpompi lähteä.
– Tietää jätkiä ja vähän toimintatapoja. Siinä mielessä nyt on ehkä ainakin rennompi olo turnauksen alla, 25-vuotias puolustaja myönsi.
Vastuuta tarjolla
Jos Turussa Laakson peliaika jäi vielä melko pieneksi NHL-nimien rinnalla, on uudessa Leijonat-ryhmässä roolia luvassa. – Mikäli täyttää vain ruutunsa, uskon vastuuta olevan jopa enemmän tarjolla. Kun sitä nyt tulee, pitää se myös pystyä käyttämään. KHL-seura Severstal Cherepovetsissa tullut monipuolinen vastuu helpottaa. Joka paikan höylän rooli hoituu siis myös Leijonissa. – Se on hyvä, että on tottunut pelaamaan kaikkia rooleja nyt KHL:ssä. Helpottaa myös maajoukkueessa, kun pystyy pelaamaan monipuolista roolia, Laakso kertoi.Revanssi-henkeä ilmassa
Suomi aloittaa turnauksen torstaina mielenkiintoisella pelillä Tshekkiä vastaan. Laakso lähtee otteluun suurin odotuksin. – Hävittiin viime kerralla Tshekille maalilla, joten nyt on hyvä paikka kuitata se. Viimeksi oli maaliteko-ongelmia ja erityisesti keskialueen ylitys tuotti ongelmia. Toivottavasti saadaan se kuntoon. Onko joukkueen sisällä siis todellista revanssi-henkeä ilmassa? – Ilman muuta. Jäätiin viimeksi kuitenkin maaleitta kotiyleisön edessä, joten nyt lähdetään parantamaan siitä, Laakso päätti. Ilari Isotalo(@IlariIsotalo), HelsinkiLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- NHL:ssä dopingkäry – jättimäinen pelikielto tärähti!
- Näitä supertähtiä ei valittu olympialaisiin – yksi joukkue teki käsittämättömän ratkaisun
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jättitreidi NHL:ssä! Artemi Panarin kaupattiin
- NHL:ssä jysähti uutispommi – Juuse Saros paljasti IS:lle hämmentävän totuuden
- Liiga-seuralta järkälemäinen hankinta: Haaviin maajoukkuepuolustaja
- Sport kiinnitti ruotsalaispuolustajan – ”Monikäyttöinen pelaaja”
- Näin paljon maksaa olut olympialaisten jääkiekko-otteluissa
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!