Jokerilupaus valmis ykköstorjujan saappaisiin: ”Kauden päätavoite”
Kuva: Ilari Isotalo
Leijonien yksi mielenkiintoisimpia taisteluja nuorten MM-kisoissa nähdään ykköstorjujan paikasta. Siihen onkin tarjolla kolme tasaista vahtia.
Jokerilupaus Joonas Korpisalo kertoi kisojen alla sen olevan vahdin ainoa tavoite.
– Nyt lähdetään hakemaan sitä ykköstorjujan roolia. Tämä on kauden päätavoite, joten todella hienoa olla täällä, Korpisalo kertoi suoraan SuomiKiekko-sivustolle.
Suomella on kisoihin tasainen kolmikko. Sekä Janne Juvonen, Eetu Laurikainen kuin Korpisalo taistelevat ainakin nimellisesti päätorjujan tontista.
– Meillä on tasaiset vahdit, joten kovasti saa tehdä vielä duunia sen eteen. Kilpailu on kuitenkin hyvähenkistä, joten tilanne on hyvä.
Huippuvire löytymässä
Viime kesällä Columbus Blue Jacketsiin kolmannella kierroksella varattu Korpisalo myöntää alkukauden olleen vaikea. Mestis-pelit vaativat viime kauden junioreissa vielä torjuneelta vahdilta sopeutumista. – Alkuun meni vähän vaihtelevasti. Peli oli sellaista vuoristorataa. Nyt on hiljalleen on saanut kokemusta miesten sarjoista ja peli on parantunut. – Ruotsin turnauksen jälkeen tuntui, että peli on noussut aivan uudelle tasolle, nuori torjuja kertaili. Mestis on ollut junioreihin nähden melkoinen haaste toisen polven kiekkoilijalle. – Kyllähän vauhti ja pelitilanteiden nopeus ovat aivan eri luokkaa. Peliä pitää lukea enemmän ja pää pyörii kokoajan. Myös vedot ovat totta kai kovempia.Suoraviivaisuus sopii vahdille
Kisoja ajatellen Korpisalo kertoo olevansa hyvässä vireessä. Koppi onkin tarttunut erinomaisesti viime peleissä. – Sain Ruotsin turnauksesta todella paljon lisää itseluottamusta. Samalla tekeminen parani myös treeneissä ja peleissä. Hyvä, että tuli ennen kisoja tämä tasonnosto. Mestikseen nähden alle 20-vuotiaiden kisoissa vauhti saattaa olla jopa nopeampaa. Suoraviivainen pelityyli sopii kuitenkin maalivahdin näkökulmasta. – Peli on ehkä yksinkertaisempaa, joten siinä mielessä maalivahdin on helpompaa lukea peliä. Ei tarvitse koko aikaa kytätä takatolpille. Ilari Isotalo (@IlariIsotalo)LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Topi Nättinen antoi palaa – laukoi IS:lle kovan väitteen Kärppien oudosta tempauksesta
- Aleksander Barkovista kuului huikea uutinen!
- Tero Lehterältä suorat sanat olympialaisten olosuhteista
- IL: Vaasan Sport kävi ryöstöretkellä HIFK:ssa!
- Kurinpito jyrähti: Jokerit-hyökkääjälle pitkä pelikielto
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Yksi putosi pois olympiajoukkueesta – Leijonille uusi NHL-vahvistus!
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Ilves: nuori puolustaja vuokralle toiseen Liiga-seuraan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan