”Härkä” itsevarmana – ”Pystymme haastamaan kenet tahansa”
Jo kolmatta kertaa nuorten MM-kisoihin valmistautuvalla Miikka Salomäellä on hyvä kutina nyt kasassa olevasta Suomen joukkueesta.
Viime kisoissa nuoret Leijonat olivat jo kahden maalin johdossa Ruotsia vastaan välierissä, mutta ote kirposi ja matka finaaliin jäi tekemättä.
Viime vuoden joukkueesta poissa ovat muun muassa Mikael Granlund ja Teemu Pulkkinen. Silti kasassa on kova nippu, jota johtavat lempinimeä ”Härkä” kantavan Salomäen lisäksi monet SM-liigassa isossa roolissa jo hetken aikaa olleet pelaajat.
– Emme me varmasti mitään ennakkosuosikkeja ole, mutta kyllä me sellainen yllätysvalmis joukkue olemme. Pystymme haastamaan varmasti aivan jokaisen joukkueen, jos vain pelaamme nöyrästi puolustuksen kautta. Sen jälkeen käytämme vain sen yksilötaidon hyökkäyspäässä hyväksi, Salomäki kertaa SuomiKiekko-sivustolle.
– Kyllä meillä on hyvä joukkue, hän jatkaa.
Viime vuoden joukkueeseen on vaikea verratta, mutta nykyinen astelee vähintään samalla viivalle.
– Vertailu on vaikeaa, koska nämä joukkueet ovat kuitenkin niin eri tyylisiä. Sanoisin kuitenkin, että on tämä ainakin yhtä kova joukkue, Salomäki näkee.
Kokemuksella
Salomäen oma kausi Kärpissä on mennyt nousujohteisesti eteenpäin. Alkukauden puolella ollut olkapäävamma on jäänyt historiaan ja roolia on tullut mukavasti erityisesti hyökkäyspään puolella. Maajoukkuetauon aikana haasteita toi sairastelu, mutta silti 19-vuotias hyökkääjä kerkesi ladata akkuja tulevia haasteita varten. – Menin vähän Vierumäen leirillekin myöhässä, kun olin viikon kuumeessa. Kyllä sai ihan hyvin kuitenkin levätä ja sitä kautta se puoli meni ihan hyvin. Kolmansiin kisoihin lähtevä Salomäki tietääkin mitä eteen tulee, vaikka viime vuosiin poiketen pelipaikkana on tällä kertaa Venäjä. – Tietenkin se on siellä hieman erilaista kuin Kanadassa. Kyllä se kokemus varmasti auttaa juuri siinä, että tietää mitä missäkin vaiheessa tapahtuu. Uskon, että siitä on jonkin verran apua. Ilari Savonen (@ilarisavonen)LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- IL: Vaasan Sport kävi ryöstöretkellä HIFK:ssa!
- Kurinpito jyrähti: Jokerit-hyökkääjälle pitkä pelikielto
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?
- Yksi putosi pois olympiajoukkueesta – Leijonille uusi NHL-vahvistus!
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Ilves: nuori puolustaja vuokralle toiseen Liiga-seuraan
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Huhu Sveitsistä: Ville Peltonen jättiseuran kiikarissa
- Kärppäpelaajilta viesti faneille: ”Pohjalla olo ja tuska ovat vahvasti läsnä”
- Mitkä kädet! Mikko Rantanen vei soolomaalillaan vastustajat täysin kahville
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!