Pelicans onnistui jälleen iskemään neljä maalia vastustajan reppuun, mutta se ei nytkään riittänyt. Oulussa lauantaina 4-6-lukemin hävinneelle pelikaaniryhmälle syötettiin jälleen kitkerää soppaa, kun JYP kävi nappaamassa Lahdesta täydet pisteet mukaansa. Numeroin 4-5 päättyneessä ottelussa oli pelikaanien osalta sekä hyvää että huonoa joukkueen päävalmentajan Kai Suikkasen mielestä. – Kyllähän me hyökkäyspäässä hyvin pelattiin ja suhteellisesti muutenkin. Kyllä meillä vaan tuonne omiin livahtelee kiekkoja aika paljon koko ajan. Vähän ihmeellisiäkin, mutta niihin tässä on jo totuttu, Suikkanen kertasi lehdistötilaisuudessa. – Siinä mielessä harmittaa, että tuli uusi molari ja hän joutui heti viisi kertaa antautumaan. Onhan se huono asia hänelle ja tietenkin koko joukkueelle, Suikkanen jatkoi viitaten NHL-vahvistus Ondrej Pavelecin debyyttiin. Parantunut ylivoimakaan ei saanut suurta painoarvoa. – Eipä sillä ole vittuakaan merkitystä, kun turpaan tulee. Se on ihan sama mikä siellä pyörii, Suikkanen puuskahti.

LUE MYÖS: