Tulevaisuuden tähtiä ja tasaisia suorittajia – tässä ovat Venäjän suurimmat nimet Suomea vastaan
Turussa pelattavassa Karjala-turnauksessa on mielenkiintoinen lähtötilanne, kun Venäjä lähtee EHT:n avausturnaukseen altavastaajana.
Joukkue on kasattu nuorten pelaajien varaan ja isot NHL-tähdet loistavatkin poissaolollaan. Vaikka suuria yleisömagneetteja ei olekaan, ei joukkueen nuorta taitoa sovi kuitenkaan unohtaa.
SuomiKiekko-sivusto listasi venäläisittäin maajoukkueen mielenkiintoisimmat pelaajat.
Sergei Bobrovsky, SKA Pietari
Maajoukkueessa vielä näkemätön kortti. NHL:ssäkin jo jonkin aikaa pelaamaan ehtinyt venäläistorjuja on turnauksen mielenkiintoisimpia vahteja. Parhaimmillaan huikea, heikoimmillaan surkea.
Ilja Nikulin, Ak Bars Kazan
Puolustuksen johtaja. Alakerran kiekollinen liideri. Yksi Euroopan parhaista puolustajista. Kantaa suurta roolia nuoressa venäläisryhmässä.
Vladimir Tarasenko, SKA Pietari
Venäläisen kiekkoilun yksi suurimpia lupauksia. Käynnistynyt kausi on ollut taiturimaiselle venäläiselle onnistunut. Pystyykö esittämään temppujaan myös Turussa?
Artem Anisimov, Lokomotiv Jaroslav
Venäjän suurin NHL-tähti. Alkukausi KHL:ssä on ollut kuitenkin hankala, eikä tehoja ole tullut varmasti odotetusti. Rooli nuoressa maajoukkueessa on suuri, pystyykö taitava hyökkääjä kantamaan myös vastuun?
Jevgeni Kuznetsov, Traktor Chelyabinsk
Toinen venäläisen kiekkokoulun suurimpia timantteja tulee Chelyabinskistä. Kuznetsov on jo nyt joukkueensa taitavimpia nimiä ja Tarasenkon ohella potentiaalinen Karjala-turnauksen pistepörssin voittaja. Taitava hyökkääjä, joka tuo varmasti päänvaivaa myös suomalaispuolustukselle.
Ilari Isotalo, Turku
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kultaleijona Oliwer Kaski: uusi seura
- Liigan pronssipeli saa pelaajilta täystyrmäyksen: ”Älyvapain idea – ei kiinnosta ketään”
- Leijonat-puolustaja Peetro Seppälä palaa Liigaan – ”EHT-tason pelaaja”
- AL: Heikki Liedes palaa Liigaan!
- JYPistä potkut saanut päävalmentaja: uusi työ!
- HPK: maajoukkuepuolustajan sopimus purettu!
- Liigan pudotuspeliennakko – Tappara & KooKoo: Rysähtääkö finaalisarjassa kaikkien aikojen sensaatio?
- Leijonat iskee Tshekin kimppuun – tässä kentälliset otteluun
- Urheilucast: Patrik Laineen ura voi päättyä – Mikko Lehtoselta kylmänviileä kommentti
- Lauri Marjamäki: uusi työpesti!
- IL: Raimo Helmisen SaiPa jysäytti hurjan kaappauksen – ”Kovemmat meriitit kuin Maxime Fortierilla”
- Jokerit räväytti: 15 pelaajakiinnitystä julki!
- Jukka Jalonen palaa Liigaan!
- Keski-Euroopan ”suomalaisseurasta” ei oteta pelaajia Leijonien MM-leiriryhmään
- IL: HIFK kävi ryöstöretkellä Liigan välieräjoukkueessa – Olli Jokisella selvä teema
- Reid Gardinerin päihittänyt maalitykki sai lähteä – siirto Tapparaan vireillä!
- Pelicans-kapteeni jättää seuran – ”Kiitos”
- UC: Jokerit rysäytti jättihankinnan – nyt tuli karu tieto
- Suuri suru: KalPan ja Columbuksen entinen hyökkääjä on kuollut
- HPK rysäytti: Tiskiin 10 pelaajasopimusta – neljä uutta hankintaa