Mestiksen tehohyökkääjä: ”Taso nousee koko ajan”
Mestiksen Etelä vastaan Pohjoinen tähdistöottelu kokoaa sarjan parhaat pelaajat torstaina Turkuun.
Sarjassa kovia tehoja vuodesta toiseen tehnyt Ville-Vesa Vainiola on noussut jo sarjan vakiotähtien joukkoon. Raumalainen kertoi odottavansa sarjan ensimmäistä tähdistökamppailua.
– Ihan mielenkiintoinen tapahtuma. Ensimmäistä kertaa järjestetään tällainen, joten hirveästi en tiedä, mitä odottaa, Vainiola pohti SuomiKiekko-sivustolle.
TUTO Hockeyssä pelaava iäkseen kokenut hyökkääjä myönsi ottelun luonteen tuovan haasteita itse pelille. Nähdäänkö torstaina jäällä pelkkää höntsää?
– Valmentajat kävivät läpi, että pelataan kunnon peliä, mutta voihan se olla vähän haastavaa tällaisessa tapahtumassa. Kukaan ei halua kuitenkaan loukkaantumisia, 27-vuotias maaliahne sentteri pyöritteli.
Taso parantunut, dominointi vaikeutunut
Vainiolalla on jo melkoisesti kokemusta Suomen toiseksi korkeammalta tasolta. 149 ottelussa lähes pisteen per peli -keskiarvolla vetänyt hyökkääjä pohti Mestiksen ottaneen viime vuosina melkoisesti askelia eteenpäin. – Huomaa, että kausi kaudelta joukkueet puolustaa tiiviimmin ja homma menee eteenpäin. Vauhti kovenee ja taso nousee. Kyllä silloin ensimmäisenä kautena oli paljon helpompi pelata sarjaa. Pääsi paikoille paljon kevyemmin. Nykyään myös Mestiksen puolelta löytyykin seuraamisen arvoisia persoonia. Vainiola nostaakin tämän esille markkinoidessaan Kupittaalla käytävää tapahtumaa. – Näkee, kuinka laaja suomalaisen kiekkoilun taso. Toiseksi korkeimmallakin sarjalla riittää jo melkoisesti taitoa ja nähtävää, hyökkääjä hehkutti. Ilari Isotalo, TurkuLUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Liigan pronssipeli saa pelaajilta täystyrmäyksen: ”Älyvapain idea – ei kiinnosta ketään”
- Leijonat-puolustaja Peetro Seppälä palaa Liigaan – ”EHT-tason pelaaja”
- AL: Heikki Liedes palaa Liigaan!
- JYPistä potkut saanut päävalmentaja: uusi työ!
- HPK: maajoukkuepuolustajan sopimus purettu!
- Liigan pudotuspeliennakko – Tappara & KooKoo: Rysähtääkö finaalisarjassa kaikkien aikojen sensaatio?
- Leijonat iskee Tshekin kimppuun – tässä kentälliset otteluun
- Urheilucast: Patrik Laineen ura voi päättyä – Mikko Lehtoselta kylmänviileä kommentti
- Lauri Marjamäki: uusi työpesti!
- Elmeri Eronen jättää Liiga-kaukalot – uusi joukkue selvillä!
- IL: Raimo Helmisen SaiPa jysäytti hurjan kaappauksen – ”Kovemmat meriitit kuin Maxime Fortierilla”
- Jokerit räväytti: 15 pelaajakiinnitystä julki!
- Jukka Jalonen palaa Liigaan!
- Keski-Euroopan ”suomalaisseurasta” ei oteta pelaajia Leijonien MM-leiriryhmään
- IL: HIFK kävi ryöstöretkellä Liigan välieräjoukkueessa – Olli Jokisella selvä teema
- Reid Gardinerin päihittänyt maalitykki sai lähteä – siirto Tapparaan vireillä!
- Pelicans-kapteeni jättää seuran – ”Kiitos”
- UC: Jokerit rysäytti jättihankinnan – nyt tuli karu tieto
- Suuri suru: KalPan ja Columbuksen entinen hyökkääjä on kuollut
- HPK rysäytti: Tiskiin 10 pelaajasopimusta – neljä uutta hankintaa