Leijona-arvostelu: ”Nestori yhä puolustuksen ykkönen”
Kuva: Juha Tamminen
Vaikka ikä lähestyy jo neljääkymmentä, ei se pelissä näy tai paina. Leijonien puolustuksen ykkösnimi Petteri Nummelin pelasi positiivisen vahvan Karjala-turnauksen.
Toimittaja Ilari Savonen perkaa läpi Nummelinin turnausta läpi.
Nummelinin valinta turnaukseen oli pienoinen yllätys. Pelit olivat jääneet syksyn aikana vähiin Sveitsissä ja TPS:ssä käydyn tuurauskeikan jälkeen kuviot olivat edelleen sekavat.
Lähtökohdat eivät näkyneet mitenkään 39-vuotiaan puolustajan pelissä. Se oli vahvaa ja erityisesti joukkueelle lisäarvoa tuonutta.
Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen toi Meidän peliin uusia vivahteita, joissa Nummelinin hyvyys vain korostui. Suomi rakenteli hyökkäyksensä nopeammin ja pakittelu oli vähissä.
Leijonat hyökkäsivät tunteella, eivätkä pyrkineet vain murtamaan vastustajien tiukkoja träppejä koko viisikkona.
Nummelin toimi kyseisessä prosessissa kapellimestarina. Loistavia avauksia, oikeaoppista kiekon tuontia jalalla keskialueelle ja ylipäätänsä pelirohkeaa suorittamista.
Nummelin näytti paljon siltä vanhalta ”Petulta”, millaista on nähty maajoukkueessa useampana vuonna.
Ei siis 40-vuotiaalta papalta, joka murehtisi vain peliajan vähyyttä. Nummelin otti kokemuksella haltuunsa puolustuksen ykköspakin roolin.
Ylivoimalla hänen pelaaminen oli totutun laadukasta. Teräviä syöttöjä, vaarallisia laukauksia ja hyviä oivalluksia. Ei siis mitään uutta aiempiin vuosiin verrattuna.
Ja ylipäätänsä se tyyli, millä Nummelin tuki hyökkäyksiä, oli Leijonille erittäin tärkeä asia. Hän oli yksi iso tekijä siinä, miksi Suomen ykkösketju pelasi korkealla tasolla koko turnauksen ajan.
Fakta on kuitenkin se, että Nummelinin kaltaisia kavereita on tällä hetkellä erittäin vähän tarjolla Euroopassa suomalaisten osalta.
Voikin olla, että numeroa 3 kaivataan vielä tulevissakin turnauksissa Suomen siniviivalle.
Ilari Savonen (@ilarisavonen), Turku
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Suomen lipunkantajat julki – todellinen yllätysnimi Leijonista sai kunnian!
- Markus Ruusu vaihtaa Liiga-seuraa!
- Yllätysuutinen: HIFK ja Ässät rysäyttivät pelaajakaupan!
- Liiga-provot: Nämä Liiga-seurat jäävät rannalle pudotuspeleistä
- Lähde: Niklas Rubin vaihtaa maisemaa – tässä on ensi kauden seura
- Liigan entinen maalipyssy lopettaa uransa!
- Karu päätös: Edmonton-konkarille lähtöpassit NHL:ssä!
- Antti Raanta: uusi päivitys
- AL: Ässät teki kaappauksen Ilveksen leiristä!
- NHL:ssä täysi sirkus päällä: maalivahdit tappelivat 60 000 katsojan edessä
- Liiga-provot: Jokerit on astumassa tuttuun ansaan
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Markus Granlund vihjaa NHLWAMille: tässä Liiga-seurassa haluaa vielä pelata
- Liiga-seuralle raju takaisku – tähtipelaajan kausi paketissa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Urheilucast: Aleksi Saarelasta kajahti iso siirtohuhu!
- IS: Entinen Liiga-kiekkoilija törttöili kunnolla – vankeustuomio!
- Niklas Rubin saanut jättimäisen tarjouksen – Oulussa etsitään jo korvaajaa
- Yle: Kärpät ryöväämässä toisen Liiga-seuran tähden!
Vaikka ikä lähestyy jo neljääkymmentä, ei se pelissä näy tai paina. Leijonien puolustuksen ykkösnimi Petteri Nummelin pelasi positiivisen vahvan Karjala-turnauksen.
Toimittaja Ilari Savonen perkaa läpi Nummelinin turnausta läpi.
Nummelinin valinta turnaukseen oli pienoinen yllätys. Pelit olivat jääneet syksyn aikana vähiin Sveitsissä ja TPS:ssä käydyn tuurauskeikan jälkeen kuviot olivat edelleen sekavat.
Lähtökohdat eivät näkyneet mitenkään 39-vuotiaan puolustajan pelissä. Se oli vahvaa ja erityisesti joukkueelle lisäarvoa tuonutta.
Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen toi Meidän peliin uusia vivahteita, joissa Nummelinin hyvyys vain korostui. Suomi rakenteli hyökkäyksensä nopeammin ja pakittelu oli vähissä.
Leijonat hyökkäsivät tunteella, eivätkä pyrkineet vain murtamaan vastustajien tiukkoja träppejä koko viisikkona.
Nummelin toimi kyseisessä prosessissa kapellimestarina. Loistavia avauksia, oikeaoppista kiekon tuontia jalalla keskialueelle ja ylipäätänsä pelirohkeaa suorittamista.
Nummelin näytti paljon siltä vanhalta ”Petulta”, millaista on nähty maajoukkueessa useampana vuonna.
Ei siis 40-vuotiaalta papalta, joka murehtisi vain peliajan vähyyttä. Nummelin otti kokemuksella haltuunsa puolustuksen ykköspakin roolin.
Ylivoimalla hänen pelaaminen oli totutun laadukasta. Teräviä syöttöjä, vaarallisia laukauksia ja hyviä oivalluksia. Ei siis mitään uutta aiempiin vuosiin verrattuna.
Ja ylipäätänsä se tyyli, millä Nummelin tuki hyökkäyksiä, oli Leijonille erittäin tärkeä asia. Hän oli yksi iso tekijä siinä, miksi Suomen ykkösketju pelasi korkealla tasolla koko turnauksen ajan.
Fakta on kuitenkin se, että Nummelinin kaltaisia kavereita on tällä hetkellä erittäin vähän tarjolla Euroopassa suomalaisten osalta.
Voikin olla, että numeroa 3 kaivataan vielä tulevissakin turnauksissa Suomen siniviivalle.
Ilari Savonen (