Kokemus ratkaisi Turussa: ”Nautin pelaamisesta enemmän kuin koskaan”
Kokemus oli perjantai-iltana valttia, kun Tshekki haki 1-0-voiton Suomen kustannukselta.
Illan kruunattu kuningas oli kentän vanhin kaveri. Petr Nedved otti kaukalon haltuunsa vielä 40-vuotiaana ja räppäsi illan voittomaalin komealla soololla.
– Pääsin nousemaan hyvin ja ajattelin hakea syöttöä pakin lavan yli. Huomasin kuitenkin pääseväni täysin vapaasti maalille, joten käytin tilanteen hyväksi. Hyvä, että upposi, Nedved kertaili vaatimattomaan sävyyn SuomiKiekko-sivuston haastattelussa.
Tshekki oli kaksi ensimmäistä erää kuskin paikalla, mutta joutui päätöserässä melkoisen tulituksen kohteeksi.
– Saimme vahvan ensimmäisen erän. Sen jälkeen Suomi sai ehkä paremmin otetta pelistä ja alkoi myös liikuttaa kiekkoa nopeammin. Meidän puolustuspelimme toimi kuitenkin tänään ja siinä oli avain voittoon, konkari myönsi.
Nuoruuden innolla, kokemuksen järjellä
40-vuotias konkari painaa yhä menemään kuin kaksikymppinen tulokas ensimmäisissä turnauksessaan. Konkari kertoi nauttivansa pelaamisesta enemmän kuin koskaan. – Pelit ovat tuntuneet myös itselleni todella hyvältä. Nautin pelaamisesta enemmän kuin koskaan. Keskiviikkona pelasimme upeasti kotona ja ansaitsimme todella voiton Ruotsista. – Suomi oli ehkä hieman niskanpäällä tänään varsinkin kiekonhallinnan suhteen. Me puolustauduimme kuitenkin uhrautuvasti ja maalivahtipelimme oli mahtavaa. Ne riittivät, Nedved jatkoi. Tiukan puristuksen viimeisin koitos on lauantaina. Tshekki kohtaa turnauksen henkisessä finaalissa Venäjän. – Myös Venäjältä löytyy läjäpäin taitoa. He ovat hyviä varsinkin yksi vastaan yksi -tilanteissa, joten meidän pitää pystyä samaan kuin tänään. Tiukka puolustus ja kurinalainen peli. ”That’s it!”, Nedved kiteytti. Ilari Isotalo, TurkuLUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL:n floppiseura reagoi: valmentajapotkut
- Mikael Granlund: hirmuvire!
- IL: Kasimir Kaskisuo siirtyy Suomeen – tässä uusi osoite!
- Carolina Hurricanes: kaksi kärkimiestä pitkään sivussa
- Pelicansista lähteneen ulkomaalaisvahvistuksen uusi osoite selvillä
- Yli tuhannen NHL-ottelun konkari palasi eläkkeeltä tositoimiin – joutuu heti pitkälle sairauslomalle
- Jymypaukku! Viljami Nieminen lähtee Sportista – AL: Siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Toimittaja: Kasper Kotkansalo palaa SHL:stä Liigaan – tässä uusi seura
- Roope Taponen löysi uuden osoitteen Liigasta!
- JYPin NHL-varaus: lainapesti Pohjois-Amerikkaan
- Urheilucast: Tappara valmistelee siirtopommia – kiikarissa kaksi Leijonat-peluria
- Urheilucast: Jokerit ja Tappara virittelevät jymykaappausta Kärpistä!
- Leo Komarov: uusi joukkue!
- Jymypaukku! Viljami Nieminen lähtee Sportista – AL: Siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Mestis-seuralta nimekäs hankinta: Haaviin 400 Liiga-pelin konkari
- Toimittaja: Kasper Kotkansalo palaa SHL:stä Liigaan – tässä uusi seura
- Ismo Lehkoselta tyly arvio Liigan epäonnistujasta: ”Ihan p*skaa kiekkoa”
- HIFK:lle kaksi paljon kaivattua vahvistusta: Geneve-Servette lainaa kaksi pelimiestä
- Toimittaja: Kiekko-Espoo teki valintansa – tässä ensi kauden päävalmentaja!
- Jonas Enlund: yllätysosoite!