Puoli vuotta taukoa tosipeleistä ja heti ensimmäisessä ottelussa kaksi maalia. Moni kiekkoilija olisi tyytyväinen paluuseensa. Torstai-ilta Turussa jätti kuitenkin suurella kohulla kaupunkiin palanneelle Mikko Koivulle karvaan maun suuhun. Ilves onnistui voittamaan lopulta tiukan väännön 3-5, mikä sai illan odotetuimman nimen mietteliääksi. – Päällimmäisenä on tappio ja se, ettei päästy sinne minne haluttiin, Koivu myönsi pelin jälkeen Ylen tv-kameroille. TPS hävisi torstain ottelun kahden ensimmäisen erän heikkoon pelaamiseen. Koivu myönsikin niiden olleen niitä osa-alueita, joissa joukkueen pitää parantaa tulevaan varten. – Tästä mennään kuitenkin eteenpäin. Kolmas erä oli jo tänään parempaa. Nyt pitää oppia siitä, mitä kahdessa ensimmäisessä erässä tapahtui, heti avausottelussa C:n rintaan saanut Koivu jatkoi. Koko TPS:n peli kulminoituikin torstaina hyvin pitkälti Koivun pelaamiseen. Kahden vaikean erän jälkeen kolmas erä oli turkulaisten silmin melkoinen tasonnosto. Koivu itse johdatti kiriä kahdella tahtomaalillaan. – Varmasti kaikkien ympärillä oli tänään melkoisesti hälinää. Eiköhän koko joukkue pysty vielä parempaan, TPS-kasvatti käänsi katseet jo tulevaan. TPS:n ja Koivun taival jatkuukin jo lauantaina, jolloin Turkuun vieraaksi saapuu Blues.

LUE MYÖS: