Tshekkihyökkääjä hehkuttaa Pelicansin tunnetilaa: ”Kaikki puhaltavat yhteen hiileen”
Viime kaudeksi ensin Ässiin ja edelleen keväällä Pelicansiin siirtynyt Radek Smolenak, 25, pohti kesällä vaihtoehtoja urallaan, mutta lopulta mies päätti jatkaa Pelicansissa alustavasti syyskauden mittaisella sopimuksella. Smolenakin tehot lahtelaisjoukkueessa olivat hyvät, 13+11=24 pistettä 32 ottelussa.
– Olen erittäin tyytyväinen, että jatkan pelejä edelleen Lahdessa. Kesä tuntui todella pitkältä, kun en tiennyt yhtään mitä tuleman pitää, Smolenak kertoo Pelicansin kotisivuilla.
Pelicansin kanssa Smolenak pääsi nauttimaan mahtavasta, SM-hopeaan, päättyneestä kevätkaudesta.
– Kausi oli uskomaton ja tykkäsin todella pelata täällä, joten halusin ilman muuta kokea sen vielä uudestaan. Toivon, että pystymme pelaamaan yhtä hyvällä tasolla ja pääsemään jälleen finaaleihin.
Yhteishenki korkealla
Smolenak nostaa viime keväältä erityisesti päävalmentaja Kai Suikkasen johdolla syntyneen joukkueen tunnetilan tärkeäksi tekijäksi kevään menestyksessä. – En ole koskaan pelannut viime kauden kaltaisessa joukkueessa, jossa pelaajat ovat niin tiukasti samassa veneessä. Nauroimme yhdessä ja välillä sai olla myös vihainen. Haluan ehdottomasti kokea sen uudestaan tänä vuonna. – Nyt uusista pelaajista on jo tullut osa joukkuetta ja kaikki tuntuvat puhaltavan yhteen hiileen jo tässä vaiheessa vuotta.LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- AL: Pistetykki Dylan Fabre loikkaa kilpailijan leiriin Liigassa!
- Leijonien joukkueenjohtaja Mika Kortelainen häkeltyi 4 Nations -turnauksesta: ”Se oli järjetöntä”
- Konsta Helenius palasi farmiin ryminällä – kovat tehot!
- Mikko Lehtonen, riittääkö taso jos vastaan tulee McDavidia ja MacKinnonia?
- Suomi kaukana kärjestä! Tässä ovat olympialaisten TOP 5 -maalivahtiosastot
- Kärppien päävalmentaja latasi suorat sanat tappion jälkeen: ”Ihan lapsellista”
- Yli 300 NHL-ottelun puolustaja ollut koko kauden pelaamatta – nyt löytyi uusi seura
- USA:n kapteenilta vuolaat kehut Suomelle – paljasti olevansa huolissaan taudin leviämisestä
- Tero Lehterältä hämmentävä temppu USA-ottelussa: ”Nyt näette kun valmennus teki virheen”
- TPS:llä katastrofaalinen ilta – tappiputki venyy ja paukkuu
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?