Dinamo Moskovan Janne Jalasvaara menee joukkue edellä: "Ei ole väliä vaikka en tekisi pisteen pistettä"
KHL:n keskiviikkokierroksella viime kauden mestarijoukkue Dinamo Moskova nousi 0-2-tappiosta 3-2-voittoon rangaistuslaukauskilpailun jälkeen Ak Bars Kazanin vieraana.
Dinamon takalinjoilla jo kuusi syöttöpistettä alkukaudesta kerännyt Janne Jalasvaara jäi ilman tehoja, mutta painotti joukkueen menestyksen olevan ensisijainen tavoite.
– Pelistä muodostui hyvä jääkiekko-ottelu. Meiltä vahva suoritus loppujen lopuksi, Jalasvaara kommentoi peliä tuoreeltaan SuomiKiekko-sivustolle.
– Tehot ovat ihan hieno juttu, mutta ei ole väliä vaikka en tekisi pisteen pistettä, kunhan oma joukkue voittaa.
Dinamon kokoonpano säilyi viime kauteen verrattuna suhteellisen hyvin kasassa ja Jalasvaara näkee tämän auttavan runsaasti varsinkin alkukaudesta.
– Samoilla lääkkeillä lähdettiin tähän kauteen. Hyvä, että mitään isoa muutosta ei ole tapahtunut. Se on aina parempi lähtökohta uudelle kaudelle.
Miehen mukaan mestarin status näkyy otteluissa, koska kaikki himoitsevat ykkösen päänahkaa.
– Veikkaan, että aina se pienen ekstralatauksen antaa vastustajalle.
Haastattelu: Marina Mukhametzyanova, Kazan
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- NHL-sopimus puretaan – Juho Lammikko vaihtaa maisemaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- NHL-megalupaus Gavin McKennan tapauksesta uudet tiedot – äiti mukana rajussa välikohtauksessa
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Tero Lehterältä suorat sanat, jos Suomen olisi pitänyt pelata Kanadaa vastaan: ”Turpaanlyöntikisa”
- Naisleijonien ja Kanadan välisen ottelun kohtalo selvillä!
- Naisleijonista vain 10 on pelikunnossa – ja synkempiä uutisia on luvassa
- Lähde: Leevi Teissala jättää TPS:n – uusi seura selvillä!
- Luovutus Kanadaa vastaan uhkaa – Naisleijonien harjoituksissa vain kymmenen pelaajaa!
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?