JYPin vauhtilaituri pettyi European Trophyn avaukseen: "Se olisi pitänyt klaarata"
JYPin eurotaival käynnistyi perjantai-iltana tshekkijoukkue Pirati Chomutovia vastaan 4-5-tappiolla voittomaali-kilpailussa.
Hurrikaanijoukkue joutui heti ottelun alussa takaa-ajajaksi, kun vastustaja karkasi nopeasti 2-0-johtoon.
– Saatiin tahmea alku ja kaveri pääsi vähän varkain 2-0-johtoon, mutta tultiin pari kertaa hyvin tasoihin. Ajoittain pelimme oli tahmeaa, mutta välillä myös hyvää. Meillä oli enemmän paikkoja kuin kaverilla ja kaikki avaimet voittoon, JYPin luottohyökkääjä Ossi Louhivaara harmittelee seuransa verkkosivuilla.
Miestä jäi harmittamaan erityisesti se, että ylivoima ei ottanut kulkeakseen.
– Vastustaja liikkui ihan hyvin, mutta ei ne hirveästi maalipaikkoja saaneet. Aika hyvin he kuitenkin tekivät paikoista maalit. Heillä oli hyvä ja liikkuva joukkue. Meillä oli paljon ylivoimaa tässäkin pelissä ja niistä pitäisi itse räpätä tarvittavat maalit. Peli oli täysin voitettavissa ja se olisi pitänyt klaarata, Louhivaara ruotii.
JYP jatkaa European Trophy-pelejään sunnuntaina, kun sen vieraaksi kotijäälle luistelee ex-JYP Petr Tonin edustama Sparta Praha.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jääkiekkolegenda Pentti Lindegren on kuollut
- Lähde: Huippuvireinen ruotsalaisvahti suuntaa Liigaan
- NHL:ssä syttyi joukkotappelu – Niko Mikkola teki törkytempun megatähdelle
- Mestis-seura vahvisti rivejään – tuttu mestarivahti tekee paluun
- NHL-supertähti sivuun Kanadan olympiajoukkueesta – korvaaja nimetty
- NHL-sopimus puretaan – Juho Lammikko vaihtaa maisemaa!
- Patrik Laine kaupan – Montreal valmis maksamaan hurjan hinnan!
- Paljastus Artemi Panarinista: Hylkäsi poskettoman tarjouksen toiselta NHL-seuralta
- NHL-megalupaus Gavin McKennan tapauksesta uudet tiedot – äiti mukana rajussa välikohtauksessa
- Nyt puhuu Leevi Teissala – tästä syystä jättää TPS:n
- Markus Oden palaa Suomeen – uusi seura selvillä
- IL: Olli Juolevi jättää Tapparan – siirtyy toiseen Liiga-seuraan!
- The Athletic: Leijonien olympiatähti kaupataan NHL:ssä
- Toimittaja: Jokerit-tähdeltä yllätyspäätös – jättää seuran!
- Lähde: Lars Bryggman palaamassa Liigaan – tässä miehen uusi osoite!
- NHL-megalupaus Gavin McKenna: 20 vuoden vankeus uhkaa!
- Tapparan tähtipelaaja: ensi kauden seura selvisi!
- Jarmo Kekäläinen jysäyttämässä siirtopommin NHL:ssä? ”Se olisi riski”
- Tyly päätös: Harri Pesoselle näytettiin ovea – paluu Liigaan?